Kodin saanut: ALICE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

ALICE

* alle 2-vuotias

* steriloitu narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

21.08.2013

Ystävämme, eläinsuojelija Giovanni Razvan tapasi Bukarestissa kukkakaupan kulmalla pienikokoisen koiran, jota ei aiemmin ollut siellä nähnyt. Giovanni pysähtyi katsomaan koiraa ja totesi sen olevan nuori, hyvin lempeä, iloinen ja ihmisrakas ja kunnosta ja käyttäytymisestä päätellen koira oli selvästi ollut jonkun oma, kotikoira, ennen kadulle syystä tai toisesta päätymistään.

Giovanni risti koiran Aliceksi, otti siitä kuvia ja päätti yrittää etsiä sille paikan jostain tarhalta tai suojasta, jotta voisi tarjota sitä adoptioon. Nuori, pienikokoinen ja tuon luonteinen koira voisi hyvinkin löytää uuden kodin. Gion oma pieni koirasuoja on täynnä, eikä hän voinut ottaa Alicea siltä seisomalta mukaansa, kun sille ei ollut paikkaa. Giovanni jatkoi kierrostaan kulkukoiria ruokkien ja mietti samalla mihin Alicen voisi laittaa.

Illalla saimme kuvia ja kuulimme Alicen tarinan. Päätimme että Alice tulisi sivuillemme adoptioon, jos sille vain järjestyisi paikka, missä se olisi turvassa kodin löytymiseen saakka ja se todettaisiin terveeksi.

Kiitos yksityisen lahjoituksen, saimme paikan järjestymään ja samaan syssyyn sovimme eläinlääkäriajan Alicelle, jotta se voitaisiin viedä heti yleistarkastukseen ja sterilointiin, kun Giovanni saisi sen haettua talteen.

Olimme riemuissamme, niin me kuin Giokin; Alicen tulevaisuus näytti jo paljon valoisammalta. Kun Giovanni lähti aamusta heti etsimään Alicea. Vaan Alice ei ollut enää kukkakaupan kulmalla, missä se oli kaupan omistajan kertoman mukaan ollut viimeiset kolme päivää (Bukarestin kaduilla kulkukoirilla on tiukat reviirit ja uudet tulokkaat pysyttelevät visusti siinä paikassa johon ovat päässeet aiheuttamatta riitaa). Voi ei mikä pettymys ja huoli! Toivoimme kovasti, että Alice olisi vain mennyt paahtavan kuumaa ilmaa piiloon varjoon ja että uudella etsintäkierroksellaan Giovanni löytäisi sen vielä.

Alicea ei kuitenkaan löytynyt. Ei myöskään seuraavana päivänä, eikä päivinä sen jälkeen. Giovanni oli murheen murtama ja soimasi itseään, kun ei napannut Alicea mukaansa jo ensi tapaamisella. Hän etsi päivät Alicea paahtavassa kuumuudessa palaten iltojen pimetessä takaisin ja kyseli ihmisiltä mahdollisia havaintoja pienestä. Kukaan ei tiennyt mitään.

Tänään saimme kuitenkin riemua tihkuvan viestin, kun Giovanni ilmoitti Alicen löytyneen ja olevan matkalla eläinlääkärille & steriloitavaksi! Voi tätä ilon ja onnen määrää! Alice pelastui elämälle, kiitos sitkeän Giovannin! Nyt Alice etsii pysyvää, loppuiän kotia Suomesta.

Alice on selkeästi ollut kotikoira. Se on tottelevainen, luottavainen ja pitää ihmisistä. Luonteeltaan Alice on rauhallinen, ja Giovannin mukaan se on erityisen fiksu. Ikää neidillä on arviolta 1,5-2 vuoden verran.

Alice voisi sopia monentyyppisiin koteihin. Se tykkää ihmisen huomiosta ja sillä on todennäköisimmin käsitystä kotikoirana olosta. Uuden perheen on kuitenkin ymmärrettävä, että sopeutuminen Suomi-koiran elämään ottaa aikaa.

21.08.2013

Päivitys Alicen tilanteeseen: neiti on siis tällä hetkellä toipumassa sterilisaatiosta Giovannin yksityisellä paddockilla. Eläinlääkärikäynnillä Alice myös punnittiin, ja vaaka näytti 9 kg:n verran. Vaadittavien rokotusten jälkeen Alice on valmis matkustamaan Suomeen syyskuun puolen välin jälkeen. Enää siltä puuttuu lupaus omasta kodista!

25.08.2013

Kulkureiden aktiivit vierailivat Giovannin paddockilla 23.08. ja tapasivat myös Alicen. Heidän mukaansa se oli aluksi ujo ja jännitti hieman, mutta tulee luokse ja nauttii ihmisen kosketuksesta. Lisäksi Alice kuuleman mukaan tykkää pusutella! Aktiivimme luonnehtivat sitä todella kiltiksi ja rauhalliseksi. Ihan timantti pikkukoira siis!

Alicesta on tulossa pian uusia kuvia sen omaan galleriaan.

Tutustu huolellisesti sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa. Muistathan, ettei mitään eläintä saa ottaa hetken mielijohteesta!

Jos olet varma, että voit tarjota Alicelle kodin sen loppuelämän ajaksi, ota yhteyttä Taijaan.

30.08.2013

Alice on varattu omaan kotiin <3

28.09.2013

Alice on saanut oman kodin Suomesta <3

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: