Kodin saanut koira: AURICA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Aurica profiiliAURICA

* n. 1 v.

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

13.5.2014
Kaunis Aurica asustaa tällä hetkellä Glinan tarhalla jakaen häkkinsä parhaan kaverinsa Aurun kanssa. Tyttö päätyi tarhalle löydyttyään hylättynä kadulta. Löytöhetkellä Aurica oli täynnä punkkeja ja oli nähtävissä, että Aurica oli saanut pentuja hiljattain. Pennut olivat löytöhetkellä todennäköisesti jo kuolleet, sillä Auricaa ei tuntunut enää pidättelevän kadulla mikään, vaan se lähti helpottuneen oloisena löytäjänsä matkaan jättäen pienelle koiralle aivan liian rankan katuelämän taakseen.

Rankoista kokemuksista huolimatta Aurica on elämäniloa pursuava pikkuneiti. Aurican hoitajat kuvailevat tyttöä “pieneksi klovniksi, joka tulee taatusti vielä piristämään jonkun onnekkaan päiviä”. Aurica painaa noin 10 kg, ja tytöllä on ollut onnea löytää samaa koko- ja ikäluokkaa oleva kaveri Auru jakamaan häkkiä kanssaan. Nämä kaksi kaverusta pelaavat saumattomasti yhteen, ja sosiaalisella Auricalla voisikin olla tulevassa kodissaan kiva leikkisä kaveri odottamassa. Tosin tyttö on myös niin ihmisrakas, että jos kodissa on aktiivista ihmisseuraa ja paljon yhteistä puuhastelua tarjolla, niin Aurica viihtyisi varmasti myös ainoana koirana.

Jos kiinnostuit Auricasta, muistathan, että tytön sisäsiisteydestä tai hihnakäyttäytymisestä ei ole mitään takeita, joten tulevan kodin tulee varautua opettamaan kaikki nämä kotikoiran opit alusta lähtien. Ja koska Aurica on vasta nuori koira, sen tulevan kodin tulisi sitoutua huolehtimaan tytöstä jopa 15 vuoden ajan. Tämä on pitkä aika, joten mietithän tarkkaan, mitä elämänmuutoksia tähän ajanjaksoon voi mahtua; Auricalle haetaan vain ja ainoastaan sitä yhtä Oikeaa Loppuelämän Kotia.

21.5.2014
Aurica on varattu Omaan Loppuelämän Kotiin Suomeen.

29.6.2014
Aurica matkusti eilen Suomeen ja elää nyt uutta elämää rakastettuna perheenjäsenenä!

Auricaa kodinetsinnässä auttoi Johanna R.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: