CARLO
* noin 2,5-vuotias
* uros
* kastroitu
* Romaniassa
31.10.2014
Carlo on yksi niistä harvoista koirista, joilla on käynyt uskomaton tuuri ja se on pelastettu varmalta kuolemalta Pascanin kunnalliselta tarhalta. Toukokuussa 2014 Carlo pääsi eläinsuojelija Carmen Mandescun ansiosta turvaan Glinan tarhalle odottamaan ikioman kodin löytymistä.
Carlo on upea ja näyttävä uros, säkäkorkeudeltaan se on noin 65-68 cm. Painoa Carlolla on noin 27kg. Kulkurien aktiivit tapasivat Carlon lokakuussa 2014 ja kuvasivat Carlon olevat luonteeltaan erittäin miellyttävä, rauhallinen ja vaikuttava poika. Missä olisi tämän komean ja hurmaavan herran ikioma koti, jossa se saisi elää rakastettuna perheenjäsenenä?
Carlo asuu samassa häkissä kolmen muun koiran kanssa, joista kaksi on narttuja ja yksi uros, eli Carlo tulee siis hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Omassa kodissa sitä voisikin olla odottamassa koirakaveri.
Harkitessasi Carlon adoptointia, muistathan, että koiran omistaminen vaatii aikaa ja hyviä hermoja. Koiraa ei oteta hetken mielijohteesta eikä säälistä. Koiran omistaminen sitoo ja velvoittaa, koiran tulee saada liikuntaa, aivojumppaa, rakkautta ja rajoja, ja jokaista koiraa täytyy opastaa ja kouluttaa. Uuteen elämään, ympäristöön ja perheeseen sopeutuminen voi kestää jopa puoli vuotta ja koiraan tulee sitoutua sen loppu elämän ajaksi. Tulevan kodin tulee tarjota Carlolle sekä rajoja että rakkautta ja olla valmis opettamaan Carlolle alusta asti kaikki tärkeät kotikoiran taidot sisäsiisteydestä ja hihnakäyttäytymisestä lähtien.
Carlo luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, kastroituna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin omistavana.
4.1.2015
Lisätty uusia kuvia upeasta Carlosta!
29.1.2015
Carlo on varattu ikiomaan kotiin Suomeen!
14.3.2015
Carlo saapui tänään omaan kotiin!