Tukalia helteitä riittää edelleen sekä täällä Suomessa että varsinkin Romanian päässä. Kuumuuden lisäksi tarhojen koiria uhkaavat muut kesän vaarat: tauteja levittävät punkit, sydänmatoa ja leishmaniaa kantavat hyttyset ja pula juomavedestä....
Helpotusta helteeseen
Helpotusta helteeseen -keräys päättyy tänään
Ihan kuten ihmistenkin kohdalla, helteiset ilmat ovat kaikista vaarallisimpia pentukoirille ja senioireille. Varsinkin tarhaympäristössä, missä mahdollisuuksia suojaan ja apuun on hyvin rajallisesti. Paitsi, että kovat helteet voivat...
Viikon aikana jo kerätty melkein 4 000 euroa – pääsemmekö tavoitteeseen?
Tulevana viikonloppuna Romaniaan ennustetaan kovia ukkosmyrskyjä. Kun täällä Suomessa ukkosta jännittävä koira pääsee käpertymään oman ihmisen kainaloon, sille rakennettuun turvapesään tai sen oloa voidaan helpottaa erilaisin tukitoimin,...
Kesän vaaroista suurin: punkit
Kun Romanian kadulta löytyy kesä-aikaan koira, sen korvat, suupielet ja silmäkulmat näyttävät lähes poikkeuksetta tältä. Punkit piinaavat meitä täällä koto-Suomessakin, mutta Romaniassa tilanne on vielä kahtakin kauheampi. Etelä-Euroopassa...
Miten koiratarhalla viilennytään helteessä?
Täällä Suomessa meitä kuluneen viikon ajan on hellinyt ihana helle. Viikkoa on vietetty pihalla paistatellen, mökkirannassa uiden ja varjossa huurteisia hörppien. Koiramme ovat päässeet viilentymään rantavedessä polskien, jäätelöä syöden ja ehkä...
Helpotusta helteeseen -keräys 8.-22.6.2021 alkaa!
Kesähelteet ovat ottaneet Romanian syleilyynsä. Lämpömittari kipuaa tällä hetkellä päivittäin reiluun 25 asteeseen ja Etelä-Euroopan aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta. Yhteistyötarhoillamme kovaa vauhtia lähestyvä keskikesä tarkoittaa...