Kodin saanut koira: CIOCO

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

CiocoCIOCO

* n. 1,5 v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

23.6.2014

Kaunis suklaanruskea Cioco on löydetty kadulta harhailemasta yksinään sunnuntaina 22.6.2014. Ciocon onneksi sen löysi eläinsuojelija Alina Murgu. Cioco oli sen verran hämmentyneen oloinen ettei ole varmastikaan kauaa kadulla ollut ja Alina uskookin että se oli juuri vasta kadulle hylätty.

Cioco on tällä hetkellä kotihoidossa Alinan tuttavalla. Siellä se saakin opetella tärkeitä kotikoiran oppeja. Sisäsiisteys tällä neidolla ei vielä ole hanskassa ja hihnakävelyynkin tulee tulevan kodin panostaa.

Luonteeltaan Cioco on mitä ihanin. Se on sosiaalinen, lempeä, ihmisrakas, leikkisä, iloinen jne. Tätä listaa voisi Ciocon kohdalla jatkaa loputtomiin. 🙂  Cioco tulee myös hienosti toimeen hoitokodin isomman uroskoiran kanssa ja ihmisten seurasta tämä neiti todella nauttii. Cioco sopisi luonteensa puolesta varmasti myös lapsiperheeseen. Cioco ei myöskään hauku juurikaan. Ainoa milloin Cioco saattaa pitää ääntä on se, kun hän komentaa toista koiraa leikkimään kanssaan. Cioco oppisi elämään aivan varmasti niin kerros-, rivi- kuin omakotitalossakin.

Cioco on erittäin kompaktin kokoinen neiti. Korkeutta löytyy n. 35cm ja painoa n. 10-12kg.

Cioco etsii nyt sitä loppuelämän kotiaan, missä sitä ei enää ikinä hylätä. Kotia, jossa se saa elää rakastettuna perheenjäsenenä loppuelämänsä.

5.9.2014
Cioco lensi omaan kotiinsa Suomeen!

Varaajana toimi Saila.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: