Kodin saanut koira: CRYSTAL

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

1403-crystal-prof-300x300CRYSTAL

* narttu

* steriloidaan

* noin 8-10 kk (arvioitu syntymäaika alkukesä 2013)

* Romaniassa

 

 

 

16.03.2014

Pieni töpöhäntäinen narttupentu Crystal on kaunis ja reipas riiviö, joka tykkää touhottaa, leikkiä ja riemuita elämästä koko sielullaan, aivan kuten kunnon koiranpennun kuuluukin. Crystalilla on ikää arvion mukaan 8-10 kuukautta. Tämänhetkistä elopainoa sille on kertynyt 10 kg ja korkeutta 40 cm verran. Nykymitoistaan se ei enää kovin paljoa kasva, joten se jää aikuisenakin näppärän kokoiseksi.

Vaikkakin Crystal on aktiivinen, eloisa ja sukkela liikkeissään, se osaa myös rauhoittua syliin. Ja ah sitä nautintoa, minkä se ihmisen huomiosta ja läheisyydestä ottaa! Crystal on sosiaalisesti fiksu ja melko pehmeän oloinen. Se asuttaa tarhalla häkkiään sekä urosten että narttujen kanssa.

Uuden kodin on muistettava, että pentuun sitoutuminen on pitkän ajan päätös; koira tulee kuulumaan elämääsi parhaimmillaan 12-15 vuoden ajan. Omien resurssien arviointi ennakolta on hyvin tärkeää. Crystal etsii sitoutunutta, motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita tarjoamaan lempeä ja johdonmukainen koulutus, turvalliset kotiolot, aktiviteetteja sekä onnellinen, tasapainoinen koiran elämä seuraavaksi. Muistathan, että koiran tulee mahtua elämääsi niin ylä- kuin alamäissäkin!

 

28.4.2014
Crystal on varattu omaan rakastavaan kotiinsa.

 

24.5.2014
Crystal matkasi Suomeen omaan kotiinsa 16.5.14 ja kaikki on lähtenyt sujumaan mainiosti. Onnea yhteiselle taipaleelle.

 

 

 

Tutustuthan ennen harkittua yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen. Crystalin kodinetsinnässä auttaa Tanja.

Videoita Crystalista 9.3.2014 Andan tarhalla:
Video 1 »
Video 2 »

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: