Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
2.12.2024
Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016–2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa. Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.
Veljekset Elias ja Julius tuotiin tarhalle vuoden 2024, koska olivat tuhonneet jotain omistajansa kotona. Veljekset asuvat tällä hetkellä tarhalla ladossa. Molemmat haukkuvat paljon: huomiota, hämmennystä, iloa. Haukkumisen vuoksi veljeksistä kumpikin luovutetaankin vain sellaisen kotiin, jossa pikkukoirakin saa käyttää ääntään – ei siis kerrostaloon. Molemmat ovat hyvin sosiaalisia koiria, koska ovat eläneet ihmisen kanssa. Elias tulee veljen perässä vieraiden luo. Elias vaikuttaa luonteeltaan pehmeämmältä ja jää ihmisen luo kauemmaksi aikaa, kun veljensä Julius touhottaa enemmän ympäriinsä. Elias myös vinkuu enemmän ja hiukan väistää veljeään. Veljekset vaikuttavat kuitenkin tulevan oikein hyvin toimeen.
Kumpikaan pojista ei reagoi syliin nostamiseen mitenkään, ovat selvästi tottuneet sylissä olemiseen. Veljekset eivät erityisen persoja nameille, huomio on heille paljon tärkeämpää. Molemmat pyrkivät syliin: halailu ja huomio on heidän mielestään ihan parasta! Ihmisen huomio on molemmille niin tärkeää, että saattavat olla myös potentiaalisia eroahdistuskoirille. Molemmat pojat merkkailevat, mutta heitä ei vielä tavatessa ollut kastroitu. Tulevan kodin on tärkeää ymmärtää, että sisäsiisteyskasvatus voi viedä aikaa ja olla joissain tapauksissa mahdotonta. Muutoin veljekset vaikuttavat olevan reippaita ja valmiita kotikoiria. Pojat pärjäävät varmasti erillään, mutta heitä voisi harkita myös yhteiseen kotiin.
Elias on veljeksistä vaaleampi. Eliaksen pitkä pörröinen turkki vaatii säännöllistä huoltamista, johon tuleva kodin tulee olla sitoutunut.
Päivitykset
29.11.2024
Elias tassuttelee Kulkureiden adoptio-ohjelmaan omaa kotia etsimään!