Kodin saanut koira: FRIDAY nykyisin Pipsa

Syntymäaika: 1/2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

13.11.2018
Pitkän linjan eläinsuojelija Carmen Mandescu löysi Fridayn eräänä perjantai-iltana puistosta keskeltä Bukarestia. Friday oli viimeisillään raskaana ja todennäköisesti ihan lähiaikoina hylätty sinne. He ottivat Fridayn kiinni ja veivät se akuuttiin sijoitukseen eläinlääkäriasemalle. Seuraavana päivänä sen synnytys alkoi ja jos se ei silloin olisi ollut valmiiksi eläinlääkärissä ja päässyt leikkauspöydälle, olisi sekä emo että pennut kuolleet. Friday synnytti kaksi pientä ja heiveröistä pentua, jotka olivat niin heikkoja, että hoitaja suurinpiirtein hieroi ne eloon. Pennut saivat nimeksi Little Lilo ja Stitch. Friday ja pennut muuttivat Carpen tarhalle.

Friday oli aluksi hieman epäileväinen vieraita ihmisiä kohtaan ja suojeli pentujaan, mutta nykyään se on avoimempi ja kiinnostunut uusistakin ihmisistä. Se tykkää rapsutuksista ja huomiosta, mutta vaikuttaa siltä että olisi parhaimmillaan melko rauhallisessa kodissa. Friday etsii ensisijaisesti kotia, jossa ei ole pieniä lapsia. Tarhalla Friday ei juurikaan hauku, mutta käytös voi muuttua kotiutumisen myötä. Herttainen Friday asuu tällä hetkellä kolmistaan pentujensa kanssa yhdessä häkissä.

Painoa Fridaylla on arvion mukaan noin 7 kg ja säkäkorkeutta noin 35 cm.

01.08.2019
Friday nykyisin Pipsa lensi Suomeen 6.7.

11.05.2019
Ihana Friday on varattu omaan kotiin Suomeen! Valtavasti onnea Fridaylle ja sen tulevalle perheelle <3

16.03.2019
Fridaylla on todettu molemmissa patelloissa luksaatio. Vasen polvi on operoitu helmikuun alkupuolella ja Friday on toipunut leikkauksesta hyvin. Oikea polvi on huonommassa kunnossa kuin vasen. Friday varaa painoa hyvin operoidulle jalalle, mutta kun se esimerkiksi hyppää ilmaan namin perässä, se alkaa keventämään jalkaa. Pikkuisen Fridayn oikea polvi operoidaan, kunhan neiti on toipunut kunnolla ensimmäisestä leikkauksesta. Veera käy Fridayn kanssa metsässä kävelemässä, jotta se edesauttaa leikatun polven kuntoutusta. Viime päivitykseen verrattuna Friday on reipastunut vieraiden ihmisten suhteen, sillä nyt se tulee mutkattomasti luokse ja jää myös sille vieraiden ihmisten lähelle. Friday ei edelleenkään hauku tarhalla. Samassa häkissä neidin kanssa asuu pieni uros koira ja kaksikko tulee hienosti toimeen keskenään. Päästessään hihnakävelylle, Friday kävelee hienosti hihnassa ja on energisempi. Se haistelee mielellään ympäristön tuoksuja ja on eläväisempi kuin häkissään. Kaiken kaikkiaan Friday on todella upea ja rakastettava pikkumummo, jonka sydän sykkii läheisyydelle, herkuille, lämpimälle pedille ja suuren, ihmeellisen ja hieman jännittävänkin ympäristön tutkimiselle. Tulevassa kodissaan Friday tulee tarvitsemaan fysioterapiaa. Uuden kokoarvion mukaan Friday painaa noin 4 kg.

26.01.2019
Pikkuinen Friday on viime viikolla käynyt eläinlääkärissä, jossa sen polvista otettiin rtg-kuvat. Fridayn polvet operoidaan lähiviikkojen aikana.

02.01.2019
Herttainen Friday etsii edelleen omaa loppuelämän kotiaan Carpen tarhalla. Fridayn infoissa on lukenut virheellinen arvio, 2017 sen syntymävuodesta. Pikkuisen ikäarvio on noin kuusi vuotta ja virhe on nyt korjattu sen esittelysivulle. Fridaylla on todettu polvilumpioiden patellaluksaatio, joten neidin polvet operoidaan Romaniassa tai vaihtoehtoisesti Fridayn tuleva omistaja sitoutuu leikkauttamaan polvet ortopedin suosittelemalla tavalla Suomessa.

13.11.2018
Friday on lisätty adoptio-ohjelmaan.

______________________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Friday saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Friday on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Fridayn yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/carperescueshelter/videos/303613100356440/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: