* aikuinen
* narttu
* steriloitu
* Romaniassa
25.2.2015
Mikä se on sellainen koiratarha, jossa koirien ilmeistä paistaa epätoivo ja pelko, jossa ihmistä on syytä pelätä ja tulevaisuus ei ole toivoa täynnä. Se voisi olla mikä tahansa sadoista kunnallisista tarhoista Romaniassa. Tällä kertaa kyse on Rosiori De Veden kunnallisesta tarhasta, jossa erona muihin kunnallisiin on se, että siellä yksi ihminen yrittää taistella koirien paremman tulevaisuuden puolesta. Tällä hetkellä tarhan työntekijät kuitenkaan eivät välitä koirista; He kastelevat niitä talvella puutarhaletkulla, kiusaavat, heittävät sairaita koiria terveiden sekaan, myrkyttävät, repivät suojia jne. jotta koirilla olisi mahdollisimman epämukava olla. Tarhalla on aivan liikaa koiria sen kapasiteettiin nähden ja koirat tappelevat stressaantuneina jopa kuolemaan saakka. Voit lukea lisää Rosiori De Vede -projektistamme täältä.
Käydessämme tällä tarhalla lokakuussa 2014, siellä oli tällainen kuvissa oleva hiljainen tyttökoira. Se painoi kuononsa kaltereiden rakoon ja katsoi jonnekin tyhjyyteen. Se ei riehunut eikä välittänyt riehumisesta ympärillään. Se oli huomaamaton, jotta kukaan ei satuttaisi tai kiusaisi sitä. Sillä oli surullinen katse, juuri sellainen luovuttaneen koiran, jolla ei ole toivoa tämän epätoivon keskellä. Pelokas se ei ollut, vain masentunut.
Olisin voinut valita tarhalta ihan kenet vaan, koska kaikki olivat kivoja koiria. Ajattelin kuitenkin kokeilla auttaa tätä surusilmäistä koiraa. Nimesin sen Haideeksi. Haidee on n. 50 cm korkea ja n. 20 kg painoinen. Vaikka sillä on harmaata kuonossa ja elämää on varmasti nähnyt, Haidee ei ole vanha kuitenkaan. Haidee vaikuttaa mutkattoman viisaalta ja rauhallisen herkältä koiralta.
Haidee on tulossa 28.2. kotihoitoon Suomeen.
8.3.2015
Tavattoman onnekas Haidee pääsi kotihoitoon Rosiorin kunnalliselta tarhalta 28.2.2015.
Haideella kävi toinen lottovoitto vain viikko kotihoitoon tulon jälkeen, kun Haideelle löytyi täydellinen koti Espoosta aikuisperheestä. Perheeseen kuuluu myös pieni Valo-herra, joka on tullut Virosta ja Milo, jonka perheen isäntä löysi Bosniasta työskennellessään siellä 10 vuotta sitten.
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Haidee saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Haidee on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Yhteydenotot Johanna Lisko.