Kodin saanut koira: HAMMER

Syntymäaika: 2013-2014
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

28.11.2016
Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta. Ioanan apu on korvaamatonta, sillä perushoitotoimenpiteiden ohessa hän käyttää aikaa mm. totuttaen koiria hihnassa kävelyyn ja sosialistaen arkajalkoja. Ioanalla on OneVetissa myös joitakin omia koiria, jotka hän on pelastanut ja joille hän koettaa löytyy oman kodin kansainvälisen adoption kautta. Yksi Ioanan suojateista on suloinen Hammer, jonka Ioana on pelastanut Ciocanestin kylästä 2.10.2016.

Tämän kylän mukaan Hammer myös nimettiin sillä hammer, varasa on romanian kielellä ciocan. Luonteeltaan Hammer on reipas, iloinen ja leikkisä. Ihanan Hammerin häntä vispaa taukoamatta edes takaisin ja pikkuisella riittää energiaa touhottaa hoitolassa ympäriinsä. Sylissä Hammer ei millään malttaisi olla paikallaan, sillä ympärillä on niin paljon kaikkea ihmeellistä tutkittavaa, kuten mielenkiintoinen kärpänen. Hoitolassa Hammer tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa.

Hammer on pitkäkarvainen, mutta löydettäessä pikkuinen oli hyvin takkuinen, joten sen turkki leikattiin. Herttainen ja hassu Hammer painaa arvion mukaan noin 8-10 kg ja säkäkorkeutta sillä on noin 30-35 cm.

29.11.2016
Lisätty Hammerista video löytöhetkeltä.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Hammer saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hammer on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

30.12.2016
Ihana Hammer on tänään varattu ikiomaan kotiin Suomeen. Valtavasti onnea Hammerille ja sen tulevalle perheelle <3

21.01.2017
Hammer poika on lentänyt tänään Suomeen omaan kotiinsa! Tervetuloa pikkuinen <3

Hammerin yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: