Kodin saanut koira: ISSAC

Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Rafailescu)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

29.3.2022

Mihaela Rafailescu on romanialainen eläintenhoitaja, joka työskentelee yhdessä miehensä Georgen kanssa eläinten kuljetusyritys Zuzu Expressillä. Zuzu kuljettaa kaikki Kulkureiden kautta kodin saaneet koirat Suomeen. Zuzulla toimimisen lisäksi Mihaela ja George tarjoavat kuljetuspalveluita Romanian sisällä. Pariskunta on myös pelastanut useita kodittomia koiria, jotka asuvat tällä hetkellä heidän kotipihassaan. Suurin osa näistä koirista on hylätty Mihaelan perheen talon eteen, koska paikalliset tietävät, että he huolehtivat hyvin eläimistään. Mihaelan perheessä kaikki ovatkin eläinrakkaita ja koirilla on hyvät oltavat. He saavat tarvitsemaansa hoitoa ja pääsevät viettämään aikaa myös ihmisten seurassa. Olemme tutustuneet Mihaelaan kuluneen reilun vuoden aikana ja heidän pyytäessä apua kotonaan olevien kodittomien koirien auttamiseksi, aloitimme mielellämme yhteistyön hänen kanssaan. Tällä hetkellä Mihaelan hoivissa asustaa perheen kissojen lisäksi yhteensä 11 koiraa.

Mihaela löysi Issacin Ukrainan avustusreissullaan eksyneenä rajalta pyörimästä 2.3.2022. Issac tuodaan meille klinikan sisätiloihin näytille. Tila on koiralle uusi, samoin me ihmiset siellä ja kolme muuta vapaana olevaa koiraa. Tästä huolimatta Issac on kuin kotonaan, jumahtaa Sallan eteen rapsuteltavaksi ja on itse tyyneys. Häntä heiluu rennosti, ei välitä mitään kahden toisen koiran nahistelusta tai siitä, että ihmisiä menee edestakaisin. Issac antaa käsitellä ja koskea hyvin ja selvästi on tottunut ihmisiin, menoon ja meininkiin. Issac sopisi varmasti monenlaiseen kotiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että Issacin sopeutumineen uuteen ympäristöön vaatii tulevalta kodilta aikaa ja kärsivällisyyttä sekä etenemistä koiran tahtiin.   Tavattaessa Issac ei hauku.

Issac on kooltaan n. 47 cm ja 15-16 kg.

Päivitykset

29.8.2022

Issac saapui Suomeen 13.8. ja pääsi aloittamaan kotikoiran elämän ikioman perheensä kanssa.

10.4.2022

Issac ei tiedä mikä onni häntä tänään kohtasi: hänet on varattu ikiomaan kotiin! Onnea Issac ja perhe!

29.3.2022
Ihana Issac aloitti oman kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.
______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Issac  saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Issac on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin

Harkitut yhteydenotot: Laura Arala

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: