Päivitetty 13.10.2013

Kodin saanut: MAMY



MAMY

* noin 4-5-vuotias

* steriloitu narttu

* Suomessa

* HUOM. Mamy lentää Suomeen kotihoitoon 20.7.!

 

 

16.06.2013

Eläinsuojelija Carmen Mandescun äiti löysi Mamyn vaeltelemasta Bukarestin kaduilta toukokuun puolivälissä. Siitä saakka se on ollut OneVet-klinikan hoitolassa ja valmistautunut esittelemään kauniin, persoonallisen ulkonäkönsä ja herttaisen olemuksensa Kulkureiden adoptiosivuilla.

Mamyllä on ikää kutakuinkin 4-5 vuoden verran. Upeanvärisen, pekingese-tyyppisen tytön korkeus ei 30 senttiä ylemmäksi kipua ja sen noin 6 kilon painokaan ei päätä huimaa. Mamyllä on todennäköisesti ollut koti, sillä varsinkaan pienet nartut eivät katuelämässä kauaa selviydy. Emme tiedä, miksi se on hylätty; Romaniassa koiran dumppaamiseen riittää monesti mitätön syy.

Mamy tulee juttuun muiden koirien, niin urosten kuin narttujenkin, kanssa. Käytökseltään se on vielä hieman ujo ja siveä, mutta rohkaistuu varmasti hyvin nopeasti päästyään kotiin, oman ihmisensä luokse opettelemaan normaalia elämää. Asetuttuaan taloksi Mamy tulee taatusti antamaan omistajaperheelleen kaiken rakkautensa mitä tuohon pieneen tyttöön vain mahtuu.

Mamy toivoo saavansa tasapainoisen, sitoutuneen ja rakastavan kodin, jossa sille tarjotaan huolenpitoa ja hyvää, laadukasta koiran elämää sen loppuiäksi. Mamy luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, tautien varalta testattuna, loishäädettynä ja oman EU-passin omistavana.

06.07.2013

Mamy lentää kotihoitoon Suomeen 20.7.! Löytyisikö sille ihan oma, loppuelämän koti ennen sitä?

09.07.2013

Mamy on juuri tarkastuspunnittu, ja pikkuinen painaa 5,3 kg <3 Mamy odottaa edelleen omaa kotia.

14.07.2013

Mamy lentää Suomeen viikon kuluttua. Olisiko sinun elämässäsi ja sydämessäsi tilaa tälle persoonalliselle tytölle?

17.07.2013

Mamyn kuvagalleriaan on lisätty muutama tuore foto, kun neiti valmistautuu matkustamaan kotihoitoon Suomeen tulevana lauantaina.

20.7.2013

Tuore kuva Bukarestin lentokentältä, kun Kulkurien aktiivit ovat juuri matkalla koneeseen kohti Suomea. Mamy nököttää oikealla Sallan vieressä lentolaukussa <3

21.07.2013

Mamy on saapunut Suomeen ja odottelee kotihoidossa omaa kotia.

24.07.2013

Mamyn oltua nyt muutaman päivän Suomessa kotihoitaja kertoo siitä seuraavaa:

“Neiti on sulautunut laumaan hyvin, kunnioittaa vanhempia narttujamme ja talon tapoja, on sisäsiisti (käy kyllä ulkona työpäivän aikana, kun selvästi tuntuu olevan vielä tarve), nukkuu yönsä nätisti, matkustaa kiltisti autossa ja kulkee remmissä alkusähläyksien jälkeen hyvin.

Miehet on aluksi jänniä ja usein Mamy haukkuu ennekuin saa tehdä tuttavuutta. Naiset on Mamysta ihan kivoja ja varsinkin tutut moikataan oikein iloisesti. Lapsia ei olla vielä nähty.

Neiti osaa myös käyttää ääntään. Ei ole mikään mahdoton räkyttäjä, mutta intoutuu kyllä sanomaan sanasen silloin tällöin. Muiden koirien kanssa Mamy on ihan ok. Saattaa jännittää aluksi, mutta rupeaa kyllä sitten leikkimään. Mamy ei ole mikään arkajalka, mutta välillä selvästi vähän mietityttää uusi kotimaa. Yksinolokin on selvästi helpompaa kaverin kanssa, ja se tosiaan tykkää myös leikkiä.”

Mamy on siis kaikkiaan aivan ihana hammaskeijukoira, helppo ja asiallinen neiti, mutta joka tarvitsee selkeät rajat pienestä koostaan ja hellyttävästä ulkomuodostaan huolimatta.

05.08.2013

Mamy on saanut oman kodin Suomesta <3

Mamyn varausasioita hoiti Taija.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.