Kodin saanut: CLEM

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

 

CLEM

* n.2-3 vuotias

* kastroitu uros

* Romaniassa.

 

 

 

3.11.2012

Carmen Mandescu, eläinaktivisti ja Romanialainen yhteistyökumppanimme otti Clemin mukaansa yhdeltä Bukarestin monista kunnallisista tarhoista tänä kesänä. Siitä lähtien Clem on viettänyt aikaansa Onevetin hoitolassa, huomattavasti paremmissa ja inhimillisimmissä olosuhteissa kuin kunnallisella tarhalla.

Clem on keskikokoinen, säkäkorkeudeltaan n.45 cm uros. Painoa Clemille on kertynyt n.15 kg:n verran, eli se on varsin keskikokoinen koira.

Hoitolassa Clem tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, niin urosten kuin narttujenkin. Poika asustelee siellä toisten isojen koirien seassa, ollen kuitenkin pienimpiä kokonsa puolesta.

Ihmisten kanssa Clem tulee myös hyvin toimeen. Usein hoitolassa olevat koirat rynnivät sinne saapuvien ihmisten luokse kilvan, haluten luonnollisesti jokainen vuorollaan huomiota. Clem ei ole luonteeltaan mikään hössöttäjä, mutta ei myöskään arka. Clem on hyvin ystävällinen, kiltti ja tasapainoisen oloinen koira.

Clem etsii tositarkoituksella kotia, jossa sitä voisi vaikka odotella toinen lajitoveri. Clem sopeutuisi varmasti monentyyppiseen kotiin (kerrostaloon, lapsiperheeseen, ainoaksi koiraksikin), tärkeintä on että Clem löytää siihen sitoutuneen, rakastavan ja motivoituneen kodin.


5.12.2012

Lisätty Clemille uusia kuvia.

1.4.2013

Tapasimme ihanan Clemin maaliskuun puolessa välissä Romanian matkallamme. Clem yllätti, sillä muistin sen olevan paljon isokokoisempi, mutta se tosiaan ylttää korkeudellaan juuri ja juuri polveen. Muutenkin Clem on hyvin kaunis pois, sen turkki on uskomattoman hieno ja rakenne sopusuhtainen.

Clem asuu samassa pienehkössä häkissä mm sivuillamme olevan Henrietan kanssa ja kahden muun koiran ja Clem tulee kaikkien kanssa toimeen. Eihän se tietysti ole mitään onnellista koiranelämää asua suljetussa häkissä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen, etenkin kun Clemilla olisi niin paljon annettavaa ja siitä tulisi kotioloissa varmasti reipas, kiva, kiltti ystävä josta olisi moneen, niin sohvan nurkkaan köllöttämään kuin pitkille lenkeille personal traineriksi. Kompaktin kokonsa puolesta Clemiä olisi helppo pitää mukanakin, mutta toisaalta se ei ole liian pieni vallan hukkuakseen 😉

Clem suhtautuu hyvin meihin vieraisiin ihmisiin, se antaa ongelmitta ottaa syliin ja käsitellä mielin määrin, vaikka outo tilanne sitä hieman jännittääkin. Loistava tyyppi, kaikin puolin.

Clem tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, madotettuna, mikrosirutettuna, ulkoloishäädettynä ja lisäksi sllä on eu-lemmikkipassi ja se testataan viiden eri sairauden varalta. Tutustuthan asiaan lisää sivuillamme eläimen adoptointi-kohdassa.

20.5.2013

Clem on varattu!

16.6.2013

Clem lensi omaan kotiin Suomeen 15.6.2013

Clemin varaajana toimi Salla.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: