Päivitetty 13.10.2013

Kodin saanut: ELLA


ELLA

* n.6 v

* steriloitu narttu

* Romaniassa.

 

 

 

 

24.3.2013

Voi Ella Ella! Mikä mainio matami onkaan Glinan tarhan yhtä häkkiä asuttava hyvin tavallinen, hyvin massaan sulautuva, hyvin keskikokoinen koira. Ellaa ei ehkä voi parhaalla tahdollakaan kuvailla kaunottareksi, siitä ei välttämättä saa aikaan WOW-kommentteja, mutta jotenkin jaksamme uskoa että jossain on joku joka näkee ulkokuoren alle ja on valmis avaamaan kotinsa ja sydämensä Ella-Matamille. Luulen myös ettei tämä ihminen tule koskaan katumaan tekoaan.

Ella on asunut Glinan tarhalla nyt neljä ja puoli vuotta. Sitä ennen Ella asusti toisenlaisella tarhalla, erään jo edesmenneen mummon pihamaalla 70 muun koiran kanssa. Ella on siis tottunut hälyyn, stressiin, meteliin ja alati vaihtuviin vuodenaikoihin säiden armoilla. Sen sijaan Ella ei ole tottunut, sillä ei ole aavistustakaan, millaista olisi olla kotikoira, nukkua sisällä, saada huomiota, ruokaa ja lämpöä ihan automaattisesti joka päivä.

Ellaa sen kenties hieman masentava elämäntarina ei tunnu paljoa painavan. Matamilla on hieno asenne elämään, se nauttii hetkestä ja heittäytyy siihen pohtimatta menneitä tai tulevia. Ella ilahtuu suuresti kun saa vieraita häkkiinsä ja hetken haistelun jälkeen se jo asetteleekin itsensä mukavasti sylittely-rapsutusasentoon ja jää siihen. Ella on hyvin hellyydenkipeä, erittäin ystävällinen ja kiltti. Ellassa pilkahtaa myös leikkisyyttä ja ikäisekseen se on myös aktiivinen koira, siitä saisi varmasti oivallisen lenkkikaverin pitkillekin lenkeille ja metsäreissuille. Ennen kaikkea Ellasta huomaa sen olevan huumorintajuinen koira, se ota asioita turhan vakavasti vaan suhtautuu kaikkeen iloisen lunkisti. Tasapainoinen on myös sana jolla Ellaa voi kuvata, vaikkakin tietysti täyty ottaa huomioon että jos Ella saa oman kodin, sen tuttu ja turvallinen tarhaelämä kääntyy päälaelleen ja sen tasapaino varmasti hetkeksi heilahtaa katolleen, kunnes ajan myötä taas tasaantuu ja silloin Ella tietääkin mitä onni oikein on.

Ella on strategisilta mitoiltaan noin 50 cm korkea ja painoa rouhealla rouvalla on noin 30 kg. Ella on steriloitu.

Ella tulee toimeen toisten koirien kanssa ja ihmisten kanssa se on aivan loistavaa, avoin, rehti ja rehellinen, melkein kuin perinteinen suomalainen luonne!

Ella tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja se omaa eu-lemmikkipassin. Lisää infoa eläimen adoptiosta sivuillamme.

 

8.6.2013

Kulkurilaiset tapasivat Ellankin kesäkuun alun matkallaan, ja oli ilahduttavaa kuulla ettei jälleen yksi kesäksi kääntynyt kevät ole masentanut Ellaa, vaan se on yhä samanlainen kuin ennenkin, avoin, iloinen ja reipas. Ella nauttii saadessaan huomiota ja se suorastaan hymyilee!

Ellan elämä Glinan tarhan häkissä jatkuu samanlaisena, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Liekö vielä joskus Ella pääsee elämänsä ensimmäiseen oikeaan kotiin nauttimaan kotikoiran elämästä?

Uusia kuvia lisätty.

 

2.7.2013

Ella on varattu!

10.8.2013

Ella saapui tänään huimasti häntäänsä heiluttaen omaan kotiinsa Suomeen <3

 

Ellan varausta hoiti Salla.

Ohessa myös pari videopätkää Ellasta, kuvattu 16.3.2013:

Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.