Kodin saanut: LELE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

LELE

* n.6-8 kk

* uros

* Romaniassa.

 

 

 

 

Lelen nuoreen elämään on mahtunut paljon käänteitä. Liekö Lele syntynyt kadulle tai sitten se on hylätty hyvin nuorena, sillä Romaniassa loppukesästä vähän aikaa asunut eläinrakas turisti löysi Lelen yksin muutaman kuukauden ikäisenä puistosta kerjäämästä ruokaa ohikulkevilta ihmisiltä. Nainen heltyi Lelelle ja otti sen mukaansa, vei sen asuinpaikkaansa, pesi sen, ruokki ja vei eläinlääkäriin rokotuksille ja madotukselle. Lele sai viettää syksyn naisen luona, se sai nukkua oikeassa pehmeässä pedissä, opetella tärkeitä kotikoiran taitoja, kuten hihnassa käveleminen, ulkovessailu, sandaalien varastaminen ja kyljessä kiehnääminen… Lele olikin nopea ja motivoitunut oppija ja sitä sai kehujen avulla tekemään helposti mitä vain.

Valitettavasti Lelen pelastanut nainen ei voinut ottaa Leleä mukaansa lähtiessään maasta mutta hän ei voinut myöskään enää kuvitellakaan palauttavansa Leleä kadulle, kuten moni paikallinen olisi tehnyt. Niinpä hänet ohjattiin ottamaan yhteyttä yhteistyökumppaniimme Anda Murguun, joka lupasi ottaa Lelen luokseen. Nyt Lele asuu siis tarhaoloissa, suuressa koiralaumassa ja suurimmaksi osaksi ulkona. Lelelle se varmasti oli kova paikka, kun se juuri ehti tottua kotikoiran elämään.

Lele on leikkisä, iloinen, avoin, sosiaalinen niin toisten koirien kuin ihmistenkin kanssa. Kissojen kanssa Lele on myös tottunut olemaan ja Lele sopisi hyvin kiltin, vaikkakin nuoruuden innokkaan, luonteensa puolesta myös lapsiperheeseen. Lele ei ole kova haukkumaan, joten kerrostalokin on vaihtoehto sen asumismuodoksi.

Lele kasvaa aikuisena keskikokoiseksi, noin 50 cm korkeaksi ja noin 20 kiloiseksi.

Lele etsii kotia, jossa se pääsee taas nauttimaan onnellisen ja tasapainoisen koiran elämästä perheenjäsenenä, kotiin jossa se saa tarpeeksi aktiviteetteja fyysisen liikunnan, virikkeistämisen ja koulutuksen muodossa.

Päivitetty 2.1.2013

Lelen kodinsaannilla alkaa olla KIIRE, sillä kilttiä ja alistuvaa poikaa on alettu kiusaamaan tarhalla muiden koirien toimesta.

Ikä päivitetty.

Päivitetty 18.2.2013

Lele on varattu!

Päivitetty 22.2.2013

Lele sai oman kodin Suomesta 29.3.2013.

Päivitetty 2.4.2013

Yhteydenotot Sallalle.

Ohessa video Lelestä Andan luona sisätiloissa leikkimässä pikkukoirien kanssa.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: