Kodin saanut: MAGIC (nyk. Mägi)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Kotihoidossa 11/2013


MAGIC

* n.1 v

* uros

* kastroitu

* Suomessa

 

 

 

 

22.5.2013
Magic syntyi epätoivottuna pentuna Bukarestissa, ja kahden kuukauden iässä se viskattiin Glinan tarhan häkkiin, vaivihkaa muiden pentujen joukkoon, josta tarhan vapaaehtoinen ja Asociatia A Doua Sansan perustaja Carmen Mandescu sen seuraavana päivänä löysi. Carmen otti pennun mukaansa kotiin, jotta se sai vahvistua ja reipastua rauhassa. Carmen kiintyi pikkuiseen poikaan kovin ja sen kasvettua Carmen ei voinut viedä sitä tarhalle vaan siirsi sen omistuksessaan olevaan tyhjään asuntoon kolmen muun koiran seuraksi.

Asunto, betonibunkkerimainen autio asunto, on koruton ja virikkeetön, tylsä ja ankea, mutta sentään siellä on turvallista, kuivaa ja talvella siellä on lämmintä, kesällä viileämpää kuin polttavassa helteessä tarhalla. Ruoka on turvattu ja betonibunkkerin koirilla on seuraa toisistaan, mutta siinäpä se. Magic on nuori koira, joka kaipasi  paljon enemmän elämää ympärilleen, se nauttisi saadessaan juosta ja kirmata, leikkiä vapautuneesti, haistella ulkoilmaa ja tarpoa metsässä. Magic nauttisi saadessaan olla ihmisten seurassa enemmän kuin tunnin päivässä, olla osa perhettä, omistajansa ystävä.

Magic tulee erinomaisesti toimeen muiden koirien kanssa, se on enemmän nöyrä kuin dominoiva ja enemmän ujo kuin tyhmänrohkea. Vieraita ihmisiä Magic ensin katselee hieman sivummasta, mutta jo viiden minuutin jälkeen se hakeutuu luokse, ottaa innoissaa tuliaisherkut vastaan ja viihtyy rapsuteltavana. Herkut piilotettuaan kallisarvoiseen autonrenkaaseensa, Magic palaa ihmisten seuraan ja hakee kontaktia. Magicista voisi kehittyä mitä vain, perhekoira tai harrastuskaveri, lenkkiseurasta puhumattakaan. Perusluonteeltaan Magic on hyvin ystävällinen ja kiltti, sellainen surusilmäinen herrasmies.

Magic on noin 50-55 cm korkea, suht sirorakenteinen poika, joka painaa noin 20-25 kiloa. Magic tullaan pian kastroimaan.

Magic ei hauku kerrostaloasunnossa juuri lainkaan, joten sen tuleva koti voisi sijaita missä asumismuodossa vain. Ideaali tilanne olisi että Magilla olisi tulevassa kodissa valmiina koirakaveri, opastamassa Magicia uuden, ihanan elämänsä saloihin.

12.6.2013
Magicin elämä jatkuu kaveriensa Ginan, Baby Ursun ja Mellien kanssa samaan tapaan, turvallisessa mutta virikkeettömässä ympäristössä. Magic haluaisi nähdä maailmaa betonibunkkerin ulkupuolella, oman ihmisensä tai perheensä kanssa, nauttien asioista joista jokainen nuori koira unelmoi, juoksemisesta, leikkimisestä, hellyydestä ja hyvästä ruuasta, ihan sellaisista tavallisista, onnelisen koiran edellytyksistä.

Lisätty Magicille pari tuoretta kuvaa.

13.6.2013
Lisätty Magicista 12.6 kuvattu video.

18.8.2013
Magicin kesä on kulunut jo tutuiksi käyneissä merkeissä. Bunkkerissa on vieraillut uusiakin hoitolaisia, osa on lähtenyt pian omiin koteihin, osa on Magicin kanssa edelleen. Bunkkerissa on kesällä se hyvä puoli, että siellä on viileää, mutta kyllä jäin taas viimeksi Magicin tavattuamme miettimään miten hukkaan kaunis, herkkä, upea koira menee tuollaisessa ympäristössä ja miten kaukana sen elämä on onnellisen kotikoiran elämästä.

Magic tuli tapaamaan vieraita ystävällisesti, alkuun varautuneena, mutta jo kymmenen minuutin kuluttua huomaan Magicin kiertävän takaani nuuskuttelemaan ja siliteltäväksi. Koiraporukassa Magic sukkuloi vanhana tekijänä eikä sillä ole kärhämää kenenkään kanssa, edes herkuista joita Carmen koirilleen tuo.

Fyysisesti Magic vaikuttaa edelleen hyväkuntoiselta, vaikkakin lihaksettomalta tietenkin.

Lisätty uusia kuvia ja video.

Magic tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotetteuna, tunnistemerkittynä, madotettuna ja ulkoloishäädettynä.


9.9.2013

Magic on varattu omaan kotiin Suomeen!

12.10.2013
Magic matkusti omaan kotiinsa Suomeen 11-12.10 välisenä yönä.


26.10.2013
Viikon kodissa olon jälkeen Magic joutuu valitettavasti palaamaan kotia etsivien koirien joukkoon täysin itsestään riippumattomista syistä.

Tällä hetkellä Magic on kotihoidossa Vantaalla, jossa sitä pääsee tapaamaan sovitusti.

Lisätietoa tulossa pian!

29.10.2013 Kuulumisia kotihoidosta
Magic on ollut luonani kotihoidossa nyt neljä päivää…
Ensimmäisen päivän Magic oli hyvin pelokas ja apaattinen. Se vain makasi keittiön yhdessä nurkassa tyhjään tuijoittaen ja halusi selvästi olla vain yksin, joten rajasin omat koirani keittiön ulkopuolelle ja vältin itsekkin sen suuremmin sitä “häiritsemästä”.
Vaikka Mägi arastelikin minua kovin, antoi se iltalenkille lähtiessä minun pukea valjaat ja pannan päällensä ongelmitta.

Seuraava aamu näyttikin jo paljon valoisammalta – Magic oli keittiönportilla vastassa odottamassa ulos pääsyä.  Aamulenkin aikana se rentoutui, kulki jo häntä ylhäällä ja selvästi nautti liikkumisesta. Toki se säikkyy ja arastelee uusia asioita, mutta tyhjä katse silmistä oli jo poissa. Kuluvan päivän ja illan aikana Magic sai rauhassa omaan tahtiinsa tutustua koko asuntoon ja omiin koiriini..

Kolmantena päivänä oli jälleen tapahtunut suuri edistysaskel. Magic liikkui vapautuneemmin koko asunnon alueella, leikki nuoremman koirani kanssa ja nukkui syvää unta, aivan rentona.
Peltolenkillä aran kuoren alta paljastui energinen ja elämän iloinen nuori koira, joka rakastaa juoksemista. Vaikka Mägi toistaiseksi olikin pitkänpiuhan päässä, huomasi siitä heti kuinka se tarkkaavaisena seuraa liikkeitäni ja pysyy hyvin lähellä. Uskonkin, että harjoittelulla se omaksuisi varman luoksetulon melko nopeasti.

Kotihoidossa Magicilla on siis seuranaan kaksi koirakaveria. Nuoria kastroituja uroksia, joiden kanssa se tulee erinomaisesti juttuun. Omien koirieni leikit ovat toki vielä hieman rajuja herkälle Magicille, mutta tekee niiden seura selvästi hyvääkin. Päivä päivältä Magic silminnähden rohkaistuu ja on avoimempi.

Hihnassa Magic kulkee nätisti, täysin vetämättä ja poukkoilematta. Se on myös ollut sisäsiisti tulostaan asti, yhtä työpäivän aikaista pissavahinkoa lukuunottamatta. Magic on varsin hiljainen kaveri, eikä se äänityksien perusteella hauku edes vaikka omat koirani joihinkin rapun äänin reagoivatkin. Tällä hetkellä Mägi syö noin 40/60 suhteella nappulaa ja lihaa, pääpainon ollessa lihalla. Ruoka maistuu erinomaisesti ja maha toimii moitteitta.

Näinkin lyhyen tuttavuuden perusteella voin sanoa, että tässä on kyllä kyseessä varsinainen helmi! Luottamuksen ansaittuaan Magicista saa varmasti uskollisen ystävän niin lenkkipoluille, harrastuksiin kuin kotisohvallekkin.

Lisätty uusia kuvia!

31.10.2013
Varaaja päivitetty

17.11.2013
Magic sai oman kodin Keminmaalta, kahden koiran kaverina. Onnea ja iloa tulevaan elämään niin Mägille kuin tulevalle perheellekkin <3

6.12.2013 Kuulumisia kodista
Magic on edistynyt ja reipastunut omassa kodissaan vauhtia, jota emme ennalta uskaltaneet edes toivoa.

Kotonaan sillä on kaksi koirakaveria, joiden kanssa Mägi tulee hienosti juttuun. Se on myös päässyt isommalla porukalla metsälenkeille ja tutustumaan uusiin karvakorviin 🙂

Sekä Magic, että uusi perhe tuntuu olevan täysin hullaantuneita toisistaan. Magicillakin on nyt rakastava ja turvallinen loppuelämän koti <3

 

Varaajana toimi Nelli

 

Videolla Magic ja kaverit 07/13:

Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: