Kodin saanut: MISS ELLIE (nyk.Luna)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

MISS ELLIE

* n.2½-3 vuotias

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

19.6.2013

Kulkurin aktiivit vierailivat Romaniassa kesäkuun alussa. Heti matkamme alkupäivinä piipahdimme pikaisesti Glinan tarhalla, jossa ensimmäisillä metreillä auton ympärillä alkoi juosta pentuja ja kaunis Miss Ellie. Tämä Dallas-familyksi ristitty pentue oli löytynyt vain muutamaa päivää aikaisemmin hylättynä tien vierestä.

Miss Ellie on hurmaava ja sitä voisi kutsua Vuoden Äidiksi. Kun tapasimme Miss Ellien ensimmäisen kerran pentujen kanssa se oli eristetty vielä Glinan muusta koiralaumasta, mutta muutamaa päivää myöhemmin äippä juoksi lauman seassa kuin vanha tekijä ja tämän lisäksi se oli adoptoinut myös muutkin Glinalla olevat pennut, jotka kilvan kävivät juomassa maitoa sen nisistä.

Ihmettelimme useaan otteeseen kuinka kukaan on voinut luopua noin suloisesta, kärsivällisestä ja lempeästä koirasta! Se ihminen, joka Miss Ellien saa omakseen, tulee olemaan hyvin onnekas.

Ihmisiä kohtaan Miss Ellie oli rauhallinen ja hyvin sympaattinen. Se seuraili usein perässämme ja ihmetteli touhujamme. Toisinaan se tuli hakemaan rapsutuksia, toisinaan se taas katseli haaveillen suurta lapsilaumaa ympärillään. Kenties sen ajatukset ovat jo tulevaisuudessa, missä sen ei enään ikinä tarviste pyöräyttää maailmaan yhtään pentua ja missä sillä on oma koti…

Autetaan tätä äitiä tekemään sen unelmista totta, se on sen kyllä ansainnut!

Miss Ellien säkäkorkeus on n.45 cm ja se tullaan luovuttamaan uuteen kotiinsa steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, loishäädettynä ja se saa elämänsä ensimmäisen EU-passin.

Tutustuthan sivuillamme huolellisesti koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

2.7.2013

Miss Ellie on varattu omaan kotiinsa.

10.8.2013

Luna matkusti omaan kotiinsa eilen 9.8.2013

Miss Ellien varausta hoiti Kata

 

 

 

Jos olet tutustunut sivuillamme huolellisesti koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa – See more at: https://kulkurit.fi/kotia-etsiva-timmy/#sthash.PGBGNWKe.dpuf
Jos olet tutustunut sivuillamme huolellisesti koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa – See more at: https://kulkurit.fi/kotia-etsiva-timmy/#sthash.PGBGNWKe.dpuf
Jos olet tutustunut sivuillamme huolellisesti koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa – See more at: https://kulkurit.fi/kotia-etsiva-timmy/#sthash.PGBGNWKe.dpuf

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: