Kodin saanut: ANTONIA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

ANTONIA

* n. 6kk

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

20.05.2013

Joulukuisena pakkasaamuna “Save and Care Dog Rescue”- järjestön eläinsuojeluaktiivit löysivät pahvilaatikon, jonka sisältä paljastui neljä pienen pientä palelevaa koiranpentua. Pennut vietiin turvaan yksityiselle tarhalle, jossa ne ovat saanet kasvaa ja vahvistua. Pennuille annettiin nimet Antonia, Cassie, Sunny ja Tony. Tony on pentueen ainoa poika. Pennut ovat nyt noin 6kuukauden ikäisiä.

Tarhalla pennut ovat tottuneet niin ihmisiin kuin muihin koiriin ja tulevat kaikkien kanssa toimeen. Myös kissoihin pennut ovat saaneet tutustua. Kaikki lapsosista ovat leikkisiä, aktiivisia ja sosiaalisia.

Antonia on nelikon lady, kaunis ja elegantti, musta timantti. Neiti on leikkisä, avoin ja iloinen kuten sisaruksensakin, mutta ei ehkä ihan yhtä rämäpää, vaan oman arvon tuntevana neitinä se jättää kovimmat remuamiset muille. Vauhtia tästäkin tytöstä kuitenkin löytyy ja tulevan kodin tuleekin varautua siihen, että Antonia tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Antoniasta saisi myös loistavan harrastuskaverin moneen menoon, sillä neiti ottaa hyvin kontaktia ihmisiin ja on innokas yhdessä touhuaja.

Antonia rakastaa ihmisiä ja nauttii saadessaan huomiota, tytöstä onkin tullut hoitajiensa lellikki. Tätä Antonia fiksuna tyttönä käyttääkin hyväkseen ja varaa aina tilausuuden tullen sylipaikan itselleen, jotta saa mahdollisimman paljon huomiota. Antonia ottaa myös vieraat ihmiset avosylin vastaan. Muiden koirien kanssa neidiltä sujuu leikit hienosti ilman ongelmia, mutta samanikäisen nartun kaveriksi emme Antoniaa suosittele.

Antonia painaa tällä hetkellä noin 12-15 kiloa ja tulee kasvamaan keskikokoiseksi.

Pennuissa on taustalla jotain vahvempaa rotua, joten tulevan kodin täytyy omata vahva koirakokemus ja olla valmiita panostamaan tapakasvatukseen ja valmiita kouluttamaan pentuja hellän varmalla otteella.

07.06.2013

Antonialle lisätty kuvia ja video.

10.07.2013

Antoniaa potkaisi onni ja neiti on varattu Suomeen omaan rakastavaan loppuelämän kotiin.

9.8.2013

Antonia saapui Suomeen omaan kotiinsa 7.8.2013.

 

 

Ennen yhteydenottoa tutustuthan koiranomistajan oppaaseen, luovutussopimukseen sekä adoptoinnin kustannuksiin.

Yhteydenotot Tanjalle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: