Kodin saanut koira: KUKKA (nyk. Ulpu)

Kukka on ihastuttava, leikkisä ja hassu pieni koira, joka sopisi monenlaiseen kotiin <3
Syntymäaika: 10/2021
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio: 32 cm/7 kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

8.2.2024

Carpe oon lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Kukka löytyi yhdessä siskonsa ja tämän pentujen kanssa hylättynä. Sisko oli saanut pennut ja kaikki oli hylätty yhdessä edellisen omistajan toimesta. Kukka on leikkisä ja hassu, oikein ihastuttava tapaus. Kukka vaikuttaa mukavalta persoonalta, joka lähestyy ihmisiä empimättä ja pysyttelee lähellä. Aktiiviemme mukaan Kukka tykkää rapsutuksista, mutta pitää niitä samalla hiukan jännittävinä. Kukan jännitys purkaantuu juoksu hepulointinta, jonka jälkeen se palaa aktiiviemme luokse. Kukalla on myöskin lempiharrastus, joka on lehmän kakassa kieriminen. Hyvät parfyymit ovat  selkeästi Kukalle mieleisiä.

Kukka tulee jossain määrin toimeen toisten koirien kanssa, mutta on hiukan dominoiva, etenkin resursseista. Kukka hermostuu helposti, jos joku tulee viereen, kun on hänen silitysvuoronsa. Kukka toimii suhteellisen hyvin muiden koirien kanssa, mutta on selvästi itsenäinen oman tiensä kulkija.

Pieni ja suloinen Kukka voisi sopia monenlaiseen kotiin ja elää myös perheen ainoana koirana. Reippaasta ja tasapainoisesta koirakaverista ei myöskään olisi haittaa. Kukalla ei ole minkäänlaista kokemusta kotikoiran elämästä, joten se tulee tarvitsemaan paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea matkallaan kotikoiraksi. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin.

Kukan pötkyläisen ja pitkäselkäisen rakenteen takia, tulevan kodin pitää sitoutua koiran painonhallintaan. Kukalla on myös lyhytjalkaisuuteen johtavista geeneistään johtuen vahvasti ns barokkinen vasen etujalka, jonka vuoksi painonhallinta, oikeanlainen liikunta, kehonhuolto ja mahdollisesti esimerkiksi fysioterapia sekä säännölliset eläinlääkärin tarkastukset ovat erityisen tärkeitä. Kukan rakenne saattaa jossain vaiheessa sen elämää aiheuttaa esimerkiksi nivelrikkoa, selkäongelmia tai muita haasteita ja tulevan kodin tuleekin olla varautunut tähän

Kukka on ollut lokakuussa 2023 noin 32 cm korkea ja painanut noin 7 kg.

Päivitykset

23.3.2024

Kukka saapui tänään omaan kotiin ja sai nimekseen Ulpu <3 onnea ja iloa Ulpulle ja perheelle <3

14.2.2024

Kukka varattiin tänään ikiomaan kotiin Suomeen! onnea Kukka ja tuleva perhe <3

8.2.2024

Ihana Kukka aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa <3


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Kukka saapuu Romaniasta Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kukka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Kukan kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tina Rekola

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: