Kulkurit 8 vuotta – mikä on muuttunut?

Rescueyhdistys Kulkurit ry perustettiin 19.5.2012 auttamaan Romanian kodittomia koiria kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti. Tänään Kulkurit täyttää kahdeksan vuotta ja on aika summata hieman syntymäpäivän tunnelmia kulunutta matkaa taaksepäin katsoen ja koostaen merkittävimpiä lukemiamme.

Kulkurien toiminnassa on alusta saakka korostunut vastuullisuus. Haluamme aina voida seistä arvojemme takana ja perustella toimintaamme avoimesti ja läpinäkyvästi niin seuraajillemme, tukijoillemme ja adoptioperheille, kuin myös viranomaistahoille niin Suomessa kuin Romaniassakin. Toisena tärkeänä elementtinä Kulkurien matkassa on ollut ennakkoluulottomuus uusia toimintatapoja ja kehittymistä kohtaan ja uskallus kokeilla ja kasvaa yhdistyksenä, pitäen huolta siitä, että emme milloinkaan unohda heitä, jonka eteen työtä teemme, Romanian kodittomia koiria. Vaikka rakkaus apuamme tarvitsevia kohtaan on kaikille Kulkurien toimijoille syy ja motivaattori eteenpäin jaksamiseen, haluamme tietoisesti pitää toiminnassa aina järjen tunteiden edellä ohjaamassa kulkuamme.

Näillä eväillä ja teidän vankkumattoman tukenne ansiosta olemme kahdeksan vuoden aikana kasvaneet alan suurimmaksi toimijaksi Suomessa ja onnistuneet sen myötä auttamaan valtavaa joukkoa eläimiä.

Kulkurien toiminnan tärkein osa-alue on kiistatta Romaniassa tehtävä sterilointityö. Työtä tehdään ympäri vuoden paikallisten ammattilaistiimien toteuttamana tiiviissä yhteistyössä kanssamme. Siinä missä vuonna 2013 steriloimme Romaniassa 438 eläintä, on vuosilukema tällä hetkellä noin 3000 steriloinnin luokkaa. Kokonaisuudessaan olemme steriloineet Romaniassa näiden vuosien aikana yhteensä 17 917 eläintä. Se tarkoittaa satoja tuhansia syntymättä jääneitä ja jääviä pentuja. Pelkästään vuoden 2019 aikana ohjasimme sterilointeihin rapiat 83 000 euroa.

Työn tulokset myös näkyvät. Olemme saaneet lukuisilta yhteistyökumppaneiltamme viestejä siitä, miten paljon vähemmän pentuja syntyy alueilla, joissa sterilointityötä on tehty. Tämä on suunta, joka vastaa visioomme parhaiten, siihen haavekuvaan, ettei meitä enää jonain päivänä tarvittaisi lainkaan.

Adoptiotoiminnassa muutoksia on tapahtunut varmastikin eniten näiden vuosien aikana. Vastuullisessa eläinten maahantuonnissa on välttämätöntä pysyä ajan hermolla ja vastata esiintyviin tautiuhkiin ja Suomessa esiintyviin huoliin rescuekoirien terveysasioista viipymättä ja ne tosissaan ottaen. Näissä asioissa olemme onnekkaasti saaneet vuosien varrella tehdä yhteistyötä niin Suomen kuin Romaniankin asiantuntijoiden ja ammattilaisten kanssa ja olla mukana perustamassa myös vastuullisen rescuetoiminnan sitoutumusta Responsible Rescueta.

Kulkurien kautta on adoptoitu Suomeen kahdeksan vuoden aikana 2776 koiraa ja muutama kissa. Iloksemme voimmekin tänään syntymäpäivänämme kertoa, että adoptiokuljetukset käynnistyvät jälleen koronan aiheuttaman tauon jälkeen 6.6., kun saamme tuoda Suomeen ensimmäisen maantiekuljetuksen myötä 40 adoptoitua koiraa.

Kulkureissa toimii tällä hetkellä 53 aktiivista vapaaehtoistoimijaa sekä osa-aikaisesti palkattu toiminnanjohtaja. Tämä ryhmä ihmisiä pitää Kulkurien pyörät pyörimässä jokaisena päivänä, jokainen oman kallisarvoisen panoksensa Romanian kodittomien koirien eteen antaen. Toiminnan mahdollistaa lukematon määrä pieniä ja isompia palasia ja jokaista niistä tarvitaan.

Kiitos että kuljette mukanamme. Hyvää syntymäpäivää Kulkurit! 

Lue myös:

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Syyttömät -sterilointikeräys tuotti 19 958,56 €

Valtavan suuri kiitos kaikille jotka osallistuitte Syyttömät -sterilointikeräykseen!  Vain seitsemässä päivässä 24.7.-31.7. te jälleen näytitte, millainen voima yhteisössä todella piilee! Syyttömät -sterilointikeräyksen yhteissummasta kasvoi huimat 19 958,56 € ❤️‍...

lue lisää

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää