17.5.2016
Léqú on tullut hieman ujommaksi ja tyttö hieman ensin harkitseekin ennen kuin tulee vierailijoiden luokse. Mutta kun neiti rohkaistuu ja tulee rapsutettavaksi, näyttää kuin koko maailma katoaisi tytön ympäriltä ja se nauttii vain hetkestä ja ihmisten läheisyydestä. Léqú on edelleen oma iloinen itsensä kuitenkin perus luonteeltaan ja ilo tuleekin esiin tytössä heti kun se rentoutuu myös uusien ihmisten lähellä. Léqú on kovin perso herkuille ja tyttösen töpö heiluukin innokkaasti kun vierailijoilta tulee herkkuja. Léqú asustaa samassa häkissä useamman toisen koiran kanssa ja se tuleekin loistavasti toimeen edelleen kaikkien kanssa.
Léqú sai oman kodin Saksasta.
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Léqú saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Léqú on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Léqústa lisätietoja antaa Veronika