Päivitetty 13.10.2013

Kodin saanut: LUCY (Miss Ellien pentu)


 

LUCY

* n. 8 vk

* Narttu

* Romaniassa

 

 

 

02.07.2013

Kesäkuun alussa Glinan tarhan liepeille hylättiin emo ja kolme pentua.  Emo oli luonteeltaan hyvin kiltti ja hellä ja pennut olivat löytöhetkellä n. neljän viikon ikäisiä. Yksi pennuista oli kuitenkin matkalla päässyt harhautumaan porukasta ja löytyi n. 2 km päästä muista yksin. Jälleenäkeminen tarhalla oli sydäntäsärkevä, pentu ja emo ”itkivät” ilosta päästessään taas yhteen. Tämän pienen Dallas-perheen Miss-Ellie emon ja pentujen Pamelan, Lucyn ja Bobbyn tarina alkaa tästä.

Lucy, Bobby ja Pamela ovat kaikki reippaita, leikkisä, koirasosiaalisia ja vauhdikkaita ”perus”pentuja. Juuri sellaisia kuin  tämän ikäisten lapsosten kuuluukin.

Tämä pikkuruinen tyttö on nimeltään Lucy.  Lucy on nyt n. 8 viikon ikäinen ja kasvaa aikuisena arviolta keskikokoiseksi n. 15-20 kiloiseksi koiraksi. Lucyn äiti, Miss-Ellie on sirorakenteinen ja arviolta n. 45 cm korkuinen etelän kaunotar.

Lucy on pentueen pienin tättähäärä, joka pitää hengailusta ihmisten lähistöllä. Lucy on sisartaan Pamelaa ja veljeään Bobbya rauhallisempi, mutta ruuistaan Lucy on nyt jo hyvin tarkka. Jos joku lähestyi Lucyn leipäpalaa, ryhtyi tämä pikkiriikkinen pentu murisemaan ihan tosissaan. Lucy puolusti leipäänsä myös vierailta ihmisiltä murisemalla.Lucyllä siis tuntuisi olevan pienuudestaan huolimatta rutkasti luonnetta ja elämänhalua.

Glinalla on tällä hetkellä paljon pentuja ja yleensä nämä saavat olla päivisin vapaina alueella reippailemassa. Tässä porukassa tuntuu siltä, että Lucy vetää puoleensa enemmän kiusaajia kuin sisaruksensa ja välillä ihmistenkin oli pakko puuttua tähän rökittämiseen. Muutoin Lucy on vauhdikas peruspentu, jolla tulee varmasti riittämään virtaa ja vauhtia monenlaiseen tekemiseen.

Lucylle etsitään nyt kotia, jossa muistetaan että pentuna otettu koira kasvaa ja vaatii sitoutumista jopa 10-15 vuoden päähän.  Uuden kodin on myös hyvä ottaa huomioon Lucyltä löytyvä luonteikkuus, joka tuskin tulee vähenemään tytön kasvaessa. Lucy on valmis matkustamaan omaan kotiinsa aikaisintaan elokuun loppupuolella. Lucy luovutetaan omaan kotiinsa sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passin kera.

17.07.2013

Lucy on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

24.8.2013

Lucy matkasi omaan kotiinsa Suomeen.

24.9.2013

Tässä terveisiä Lucylta kotoa:

Minä Lucy tulin Suomeen ikiomaan kotiin la-su 24-25.8 yönä. Uuteen kotiin sopeutuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Lenkillä käydään ahkerasti, mutta silti teen tarpeet vielä sisälle sanomalehdelle. No vastahan totuttelen kulkemaan hihnassa, sitä oli niin kiva pureskella ensimmäisenä päivänä. Ruoka ja uni maistuu hyvin. Tykkään maistella kaikkea kotona mm. johtoja, kenkiä, huonekaluja, kukkia yms. olen myös hyvin ketterä hyppimään keittiön penkille ja melkein pöydällekin. Olen myös saanut jo kaverin Roopen (ent. Anuk) jonka kanssa käyn välillä yhdessä lenkillä ja tuli tuo kamu jo meille kotiakin leikkimään kanssani.

Eli mainiosti on sujunut. Kiitos Lucyn perheelle iloisista terveisistä. Lisätty kuvakollaasi kotoa.

 

Varaajana toimi Johanna

.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.