Kodin saanut: MINNIE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

 

MINNIE

* n. 7 v

* Steriloitu narttu

* Romaniassa.

 

 

 

20.06.2013

Minnien tarina on kaikkine kiemuroineen jännittävä. Minnie on syntynyt v. 2006 ja päätynyt Glinan tarhalle asustelemaan omistajansa kuoltua. Minnie on siis ollut nuoruutensa kotikoirana. Minnie elelee Glinan tarhalla vapaana sekalaisen lauman kanssa. Huhtikuussa 2013 Minnie joutui myrkytyksen uhriksi, kun Glinan alueelle oli käyty kylvämässä myrkkysyöttejä. Minnie oli erittäin huonossa kunnossa, mutta hyvällä hoidolla ja huolenpidolla pelastui ja on nyt täysin kunnossa.

Minnie on keskikokoinen n. 45 cm korkea ja arviolta 15 kilon painoinen steriloitu narttu. Minnie on nyt n. 7-vuotias. Minnie on luonteeltaan lempeä, rauhallinen, hiljainen ja hyvin rakastava. Aiemmin Minnie oli hieman ujohkon oloinen eikä lähestynyt ihmisiä kovin aktiivisesti, mutta myrkytystapauksen jälkeen Minnie on huomattavasti sosiaalistunut ja kaipaa ihmistä lähelleen. Minnie tulee toimeen kaikenlaisten koirien kanssa.

Minnien uuden kodin tulee ottaa huomioon, että vaikka tyttösellä on kotikoirataustaa, on Minnie kuitenkin elellyt jo pidempään vapaana Glinan tarhalla. Sisätiloissa asumiseen tottuminen saattaa siis olla pitkä prosessi Minnien kohdalla. Myös kaikki perustaidot tulee Minnielle opettaa alusta asti, panta ja remmi ovat tälle herkälle ja kauniille tyttöselle täysin vieraita asioita.

Minnien koti voisi sijaita oikeastaan missä tahansa asuinmuodossa, mutta tyttönen varmaankin arvostaisi kovasti omaa aidattua pihaa. Varmasti tämä myös helpottaisi totuttelua uusiin asioihin, kuten sisäsiisteys ja hihnalenkkeily. Uudelta kodilta toivomme motivaatiota ja sitoutumista, sillä Minnien sopeutuminen kotikoiran elämään saattaa ottaa aikaa ja työtä paljonkin. Varmasti kuitenkin tästä lempeästä ja herttaisesta neidistä saa mitä ihanimman kainalokaverin loppuelämäksi.

05.08.2013

Minnie odottelee edelleen kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa, jossa kulkureiden Salla, Jenni ja Nea kävivät tyttöä matkallaan tervehtimässä. Minnie jännittää jonkin verran vieraita ihmisiä ja tyttösellä kestääkin hetken aikaa tulla kuorestaan ulos vieraassa porukassa. Tuttujen ihmisten kanssa Minnie on rento ja reipas ja tulee syliin mielellään. Muiden koirien kanssa puuhatessaan Minnie on iloinen ja leikkisä tyttö.

Koska Minnie on hieman ujohko, olisikin ehkä hyvä että kotona olisi ennestään reipas koirakaveri. Tämä varmasti helpottaisi Minnien sopeutumista uuten ja ihmeelliseen elämään ja ympäristöön. Edelleen Minnielle toivotaan kotia, jossa ymmärretään vapaasti liikkuvan koiran haasteet, kun se saapuu kotielämään ja jossa sitoutuminen ja motivaatio ovat kohdallaan.

Minnie on kaunis, sopivan kokoinen, ihastuttava ja lempeä tyttö. Enää se oma koti ja turva puuttuu. Olisiko sinulla tarjota se Minnielle?

16.09.2013

Minnie on varattu ja lähtee uuteen kotiinsa Iso-Britanniaan 26.9.13.

06.10.2013

Minnie on päässyt omaan kotiinsa Iso-Britanniaan turvallisesti.

Minnien kodinhaussa avusti Johanna

 

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: