Päivitetty 10.12.2013

Kodin saanut: NUTZA


Nutza omassa kodissaan

 

NUTZA

* 1-vuotias

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

8.11.2013
Aktiivimme vierailivat Romaniassa yhteistyökumppaneidemme luona lokakuussa. Matkallaan he tapasivat jo ennestään adoptio-ohjelmassamme olevia koiria ja tutustuivat uusiin potenttiaalisiin kotia etsiviin koiriin… He tapasivat Dr. Adinan pelastaman Nutzan Onevetin klinikalla.

Nutza on vielä melko ujo ja se hakeekin ihmisestä paljon turvaa. Sylissä Nutza hieman tärisi jännityksestä, mutta rohkaistuttuaan se innostui myös pusuttelemaan vierailijoita. Aktiivimme kertovatkin, että Nutza on todella ihastuttava uusi tuttavuus.

Nutza on pienikokoinen, vain noin 3kilon painoinen. Nutza on aikoinaan sairastanut penikkataudin.

Nutza etsii sitoutunutta loppuelämän kotiaan, jossa se saisi opetella kunnon koirakansalaiselle tärkeitä taitoja rakastettuna perheenjäsenenä. Nutza tulee hyvin juttuun kaikkien kanssa, joten tulevassa kodissa voisi olla reipas kaveri sitä odottamassa. Pienten lasten perheeseen Nutzaa ei kuitenkaan suositella.


15.11.2013
Nutza on varattu!


25.11.2013

Nutza saapui omaan kotiin 22.11.13.


6.12.2013 Kuulumisia kodista
Ensimmäiset terkut Nutzalta! Viikonloppun meni paremmin kuin ikinä uskalsinkaan toivoa. Mitään suurempaa mustasukkasuutta ei ole koirien välillä ollut ja Nutza on hurmannut meidät täysin. Tyttö ei ole juurikaan vierastanut ja on ottanut uuden kodin jo hyvin haltuun. 🙂

Nutza on ollut reipas ja oikeastaan ihan hurjan villi. Ei paljon ujous enää vaivaa ja uusi koti ympäristöineen tuntuu olevan kovin mielnkiintoinen paikka.

Varaajana toimi Nelli

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.