PEPY
* synt. 4/2014
* uros
25.07.2014
Romaniassa syntyy joka vuosi valtava määrä pentuja. Osa jää kaduille elämään, osa joutuu kunnallisille tarhoille ja osa pääsee elänsuojelioiden luokse turvaan.
Toukokuun lopulla löytyi metsästä, läheltä yhteistyökumppanimme Luiza Mandrun asuinpaikkaa, nuori narttu ja sen kuusi pientä pentua. Pennuista kolme on narttuja ja kolme uroksia. Pentujen emo oli löytymis hetkellä selkeästi peloissaan ja hädissään pienokaistensa puolesta, mutta se rentoutui nopeasti kun huomasi ettei kukaan aikonut tehdä pahaa sille tai sen pennuille. Näin pennut löysivät tiensä Luizan luokse turvaan. Pennut saivat nimikseen: Kim, Mela, Sira, Rusty, Smiley ja Pepy. Pennut ovat nyt saaneet kasvaa rauhassa Luizan ja hänen miehensä hellässä huomassa ja niistä onkin kasvanut varsin terhakoita nuoria koiran alkuja.
Pennut ovat uteliaita perus pentuja. Ne elävät Luizalla todella suojattua elämää ja ne eivät ole nähneet mitään, mitä suojatun, turvallisen pihan ulkopuolella on. Luizan luona pennut ovat oppineet jo tärkeitä kotikoiran oppeja ja niiden sisäsiiteys opetuskin on alkanut jo varsin mallikaasti. Normaali kodin äänet ja toimet ovat pennuille tuttuja, mutta pihan ulkopuolinen elämä on pennuille vielä varsin vierasta. Eli tulevien omistajien täytyy varautua opettamaan pennuille kaikki mahdollinen remmikävelystä, sisäsiiteyteen ja myös olla tukena tutustuessanne suureen ihmeelliseen maailmaan.
Pennut ovat hyvin uteliaita ja reippaita koiran alkuja. Ne ovat kovia leikkimään ja riehumaan. Ne ovat tavanneet myös kissoja ja toisia koiria, joten tulevissa kodeissa voisi myös olla kissa tai koirakavereita jo. Pennut tulevat kasvamaan noin 10-15 kiloisiksi.
27.8.2014
Pepy on lentämässä Suomeen kotihoitoon 5.9.14, tietysti vielä hienompaa olisi jos pikkumies pääsisi matkaamaan tuolloin suoraan omaan loppuelämän kotiinsa. Mikäli olet siis katsonut Pepyä sillä silmällä muttet ole vielä ottanut yhteyttä, niin nyt olisi oikea aika.
2.9.2014
Pepy on varattu ja se matkaa Suomeen saavuttuaan suoraan omaan pysyvään kotiinsa.
5.92014
Pepy lensi omaan kotiinsa Suomeen!
09.03.2015
Pepy palaa sivuillemme etsimään omaa kotiaan. Pepystä luopumisen syy on perheessä ilmennyt allergia, joka on pahentunut astmaksi. Pepy on nyt n. 11 kk ikäinen nuori mies, jolla vauhtia piisaa. Pepiä ei ole vielä kastroitu. Pepy on kotonaan tottunut kissoihin sekä lapsiin. Isompia koiria Pepy hieman pelkää, mutta samankokoiset tai pienemmät kaverit ovat kyllä mieleen. Pepy osaa muutamia peruskäskyjä ja remmilenkkeilykin on jo opittu mukavasti. pepi on tällä hetkellä vielä kotonaan, mutta siirtyy kotihoitopaikkaan heti kun sellainen löytyy.
06.04.2015
Pepy löysi oman kotinsa ja pääsi pe 3.4 muuttamaan sinne.