Enkelikoira: PERDITA (nyk.Rita)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

PERDITA

* n. 2 vuotias

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

28.6.2015
Onevet eläinlääkäriaseman hoitajana toimivan Irina Popescun naapuri oli löytänyt Perditan harhailemasta Bukarestin kadulta. Aluksi Perdita asusteli Irinan naapurissa, mutta on sittemmin siirtynyt Irinan luokse kotihoitoon.

Perditalla on selvästi ollut joskus oma koti. Tyttö on sisäsiisti ja se osaa myös kävellä hihnassa hienosti. Toisten koirien ja kissojen kanssa Perdita tulee toimeen erittäin hyvin. Toistaiseksi tyttö ei ole vielä haukkunut kertaakaan, mutta on hyvä muistaa, että koiran kotiutuessa sen käytös tältä osin voi muuttua.

Kaunis Perdita on luonteeltaan rauhallinen, kiltti ja se antaa hoitajansa tehdä tälle kaikki hoitotoimenpiteet mihin on tarvetta. Perdita on tavannut lenkillä myös lapsia ja se vaikutti tulevan toimeen myös pienten ihmisten kanssa. Tyttö on kovin hellyydenkipeä ja viihtyy eriomaisesti ihmisten läheisyydessä.

Somaisen Perditan säkäkorkeus on noin 30 cm ja painoa tytöllä on 5-6 kg. Perditan rokotukset ovat valmiina heinäkuun puolenvälin hujakoilla, jonka jälkeen tyttö on valmis matkustamaan omaan kotiinsa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Perdita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi sillä on mikrosiru ja EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

14.7.2015
Perdita on varattu omaan kotiinsa

11.8.2015
Pikkuinen Perdita saapui loppuelämän kotiinsa Suomeen 8.8.

03.12.2015
Perdita nykyisin Rita on ollut kohta neljä kuukautta Suomessa omassa kodissaan ja iloksemme saimme neidistä oikein iloisia, seuraavanlaisia kuulumisia:

Pitkä odotus ja jännitys vihdoinkin loppui, kun pikkuinen Rita (Perdita), jonka lempinimiä ovat nykyään mm. Rutu ja Rutukka, saapui yöllä Helsinki-Vantaan lentokentälle 8.8. Rita nostettiin lentokassista syliini ja en voinut uskoa, kuinka mahdottoman pieni ja kaunis tyttö kassista ilmestyi. Lentokentällä Rita jännitti hieman, mutta hetken kuluttua pikkuinen käveli jo itse lentokentällä rohkean itsevarmasti. Edessä oli vielä kahden tunnin ajomatka kotiin, mutta suurimman jännityksen jälkeen neiti nukahti rauhallisesti syliini. Saavuimme aamuyöllä vihdoinkin kotiimme ja sisälle piilottamat namit Rita löysi hetkessä.

Rita oppi luoksetulon aidatulla takapihallamme muutamassa päivässä uskomattoman nopeasti, kuten myös oman nimensä. Rita suhtautuu vieraisiin ihmisiin todella hyvin, mutta omassa kodissa miehet ovat välillä hieman pelottavia tämän neidin mielestä. Namien, ajan, kärsivällisyyden ja kehujen myötä Rita varmasti vielä oppii luottamaan myös miehiin samalla tavalla kuin naisiin. Rita antaa hoitaa itseään aivan mielettömän hyvin. Esimerkiksi kynsiä leikattaessa ja kammattaessa Ritaa, neiti makaa tyytyväisenä selällään silmät kiinni, melkein nukahtaen siihen paikkaan. Kun Ritaa silittää rinnuksesta, neiti vajoaa johonkin ihme tilaan, jota olemme alkaneet kutsua rapsutranssiksi. Tällöin Rita suorastaan menettää tajuntansa nauttiessaan niin paljon silityksistä. Rita on luonteeltaan todella ystävällinen ja ihmisläheinen. Valjaisiin Rita tottui myös todella pienessä ajassa ja nyt kävelemme jo hyvinkin pitkiä lenkkejä yhdessä. Suloinen Rita osaa myös kulkea täydellisesti bussissa ja yleensä neiti hurmaakin totaalisesti kaikki kanssamatkustajat sekä vastaantulijat. Lenkeillä Rita ohittaa toiset koirat aivan täydellisesti ja pikkuinen on ollut koko tämän ajan täysin sisäsiisti. Leikkimisen herttainen Rita aloitti todella nopeasti kotiutumisen jälkeen, muutamassa päivässä. Ritan lempileluja ovat mm. pieni vaaleanpunainen pupu puppeli ja oranssi vingulla varustettu dinomuna.

Ei voi muuta, kuin ihmetellä, sitä kuinka Rita voi ollakkin niin täydellinen pikkukoira. On vaikeaa ymmärtää, miten joku on voinut hylätä tällaisen aarteen yksinään kadulle. On kuitenkin meidän onni, että saimme Ritan osaksi perhettämme. Joka aamu kun Rita herää, neiti haluaa heti silityksiä maaten hymyillen selällään jalat kohti kattoa ja leikkien niin iloisesti. Tämä on varmasti merkki siitä, kuinka onnellinen Rita on herätessään omasta kodistaan rakastettuna perheenjäsenenä. Ihanaa että olet luonamme pikku kultamme Rita <3.

22.04.2020
Rita on yllättäen menehtynyt sairauskohtauksen johdosta. Yhteinen seikkailumme päättyi, mutta rakastamme ja muistamme sinua aina. Kiitos että saimme tutustua sinuun täydellinen, kaunis, suloinen Rita. Lepää rauhassa pieni enkeli.

Olen tuskista vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen
nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

-Rutun perhe-

Perditan yhteyshenkilö on Kata Miettinen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: