Kodin saanut koira: RAGA (nyk. Rilla)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

_MG_0123

 

RAGA, nyk. Rilla

* n. 1,5 v

* narttu

* steriloitu

* Suomessa

 

 

03.07.2014
Nuori Raga on elänyt lähes koko elämänsä OneVet eläinlääkäriaseman hoitolatiloissa. Ragan ollessa aivan pieni pentu se on hylätty hoitolan eteen. Onnekkaaksikin voisi Ragaa kutsua, toiseen ympäristöön hylkääminen olisi voinut olla kohtalokasta pikkupennulle, eikä apu ehkä olisi ehtinyt ajoissa. Raga pääsi hoitolaan turvaan ja sai rauhassa vahvistua ja kasvaa, turvassa.

Nyt Raga on jo nuori neiti, n. 1,5-vuotias ja varsinainen vauhtipaketti. Raga on sosiaalinen ja ystävällinen nuori koira, jonka elämänilo ja energisyys lähes tarttuvat jokaiseen lähistöllä olevaan. Raga oli aivan ensimmäisten joukossa, kun astuimme hoitolan sisäpihalle ja mikä riemu siitä syntyykään. Raga rakastaa ihmisiä. Koko vierailumme ajan Raga lähestyy meitä innokkaasti, pussaa, tunkee syliin, hakee rapsutuksia… Aktiivinen ja energinen, sellainen Raga on.

Muiden koirien kanssa tämä kaunis ja solakka nuori neiti tulee hienosti toimeen. Sisäpihan laumassa on sekä uroksia sekä narttuja, eikä Ragalla ollut yhtään kahnausta kenenkään kanssa vierailumme aikana. Raga haastaa kavereita mieluusti leikkimään, joten koirakaveri uudessa kodissa olisi hyvin toivottavaa. Raga ei käyttele ääntään tarhalla lainkaan. Raga on steriloitu.

Tulevalta kodilta toivomme aktiivisuutta, rajoja, rakkautta ja turvaa. Kotikoiran elämä on Ragalle täysin vierasta, joten remmilenkkeily, hyvät tavat ja muut tuiki tärkeät asiat tulee opetta Ragalle alkutekijöistään asti. Sitoutuminen ja motivaatio, sekä ymmärrys siitä, että koko ikänsä tarhaolosuhteissa elänyt koira vaatii soputuakseen aikaa ovat uuden kodin tärkeitä ominaisuuksia.

25.11.2014
Raga on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

19.12.2014
Hurmaava Raga, eli nykyisin Riia, saapui Suomeen oman perheensä luokse kulkurilennolla 12.12.2014. Kentällä Raga jännitti kovasti, elämänmuutos kun on suuren suuri. Jo kotimatkalla tyttö kuitenkin rauhoittui autoon nukkumaan ja kotona alkoi elämä mennä hyville uomille. Perheen toisen koiran kanssa kemiat menivät yksiin heti ja Riia on hyvin sopeutunut myös lähes koko muuhun perheeseen. Isännän kanssa hieman vielä harjoitellaan, mutta tuskin siinäkään kauaa menee. Riia on myös saanut uuden lempinimen vipattaja, kun tytön häntä vipattaa aina vimmatusti kun saa ihmiseltä huomiota.

24.03.2015
Riia on tänään palannut kotietsivien joukkoon ja siirtynyt kodistaan kotihoitoon Vantaalle. Edellinen omistaja kirjoittaa Riiasta näin:
Kun kuvailen Riiaa, tulevat ensimmäisenä mieleen sanat energinen, aktiivinen ja miellyttämisenhaluinen. Riia rakastaa huomiota kun se tulee ihmiseltä, johon se on oppinut luottamaan. Riialta saattaa tosiaan viedä vielä hetken, ennen kuin se lämpenee täysin uusille tyypeille, mutta omaan ihmiseensä se leimaantuu todella nopeasti ja voimakkaasti. Kun tämä oma ihminen katsookin Riiaa, alkaa häntä vipattaa aivan mieletöntä vauhtia. Koko koira näyttää siltä, kuin se lähtisi riemusta lentoon hetkenä minä hyvänsä.

Omien ihmisten lisäksi Riia rakastaa ruokaa. Se on myös erittäin taitava varastamaan sitä, kun silmä vain välttää. Tosin suoran katseen alta se ei ole vielä tohdinnut makkaraleikkeitä varastaa, ainakaan toistaiseksi. Riia on myös valmis tekemään asioita ruoan eteen, joten sitä on helppo motivoida ja se on todella nopea oppimaan. Koska Riia on jokseenkin alistuvainen tyyppi (ainakin vielä) on ollut oma tehtävänsä varmistaa, ettei työskennellessä suotta vahvistaisi tätä piirrettä. Tämän vuoksi Riialle ei esimerkiksi ole opetettu maahanmenoa, vaan olemme suosiolla odotelleet, että neitokaisen itsevarmuus vielä kasvaisi.

Hihnassa Riia kulkee reippaasti ja mielellään. Se nauttii pitkistä kävelylenkeistä ja on siinä mielessä äärimmäisen siisti, ettei mielellään tekisi asioita kotipihaan. Kotipihalla Riia keskittyykin vain rallattelemaan sille hirmuisen tärkeän koiratoverin kanssa. Koiratoveri onkin selvästi helpottanut sen kotiutumista ja kotiin jäämistä esimerkiksi työpäivien ajaksi.

Riian saapuessa ympäröivä maailma sisälsi monia hurjan jännittäviä asioita autoista kirjaviin postilaatikoihin. Nopeasti Riia kuitenkin huomasi, etteivät  autot tai saati sitten nämä epäilyttävät postilaatikot ole hänen kimppuunsa loikkaamassa. Nykyään lenkeillä siis taaperretaan määrätietoisesti eteenpäin korvat pystyssä. Vieraat koirat saattavat toisinaan aiheuttaa pienen “olen ihan hiljaa ja menen tästä vain näppärästi ihan matalana ohi, älkää huomatko minua” reaktion, mutta pikkuhiljaa nekin ovat vähentyneet. Riia ei kuitenkaan ole suinpäin syöksymässä vieraita tervehtimään.

Riiasta luopumisen syy on, ettei tyttö yrityksistä huolimatta voinut rentoutua perheen taaperoikäisen lapsen seurassa. Riiaa ei tulla tästä syystä luovuttamaan pikkulapsiperheeseen. Koirakaveri olisi kuitenkin Riialle ihan ehdoton. Kuvia ja kuulumisia luvassa piakkoin kotihoidosta.

03.06.2015
Parisen kuukautta on nyt hujahtanut kotihoidossa ja Riia on osoittautunut mitä hurmaavimmaksi neidiksi. Elo kolmen teini-ikäisen lapsen ja kahden uroskoiran kanssa sujuu hienosti. Hoidossa on käynyt myös lähipiirin kaksi narttua, joista vanhempaa Riia hieman jännittää, mutta nuoremman kanssa on nyt aivan hiljattain löydetty jo leikinkin yhteinen sävel. Riia on hyvin läheisyyden haluinen koira. Kun ihminen liikkuu, tulee Riia mukana. Uloslähtiessä alkaa varsinainen iloralli, vaikka valjaiden laittaminen päälle onkin edelleen hieman jännä juttu.

Vieraita kotihoitopaikassa käy aika reilusti ja tässäkin asiassa alkaa edistystä tapahtua. Vaikka Riiaa jännittää ja mieluummin edelleen väistää, kuin menee suoraan iholle, voittaa uteliaisuus kuitenkin ja lähes kaikki vieraat ovatkin Riiaa päässeet silittelemään.

Ulkoilu sujuu melko hienosti, tosin toiset koirat aiheuttavat Riiassa vinkumis- ja jumitusefektin, kun tekisi mieli mennä luokse, mutta tätä työstetään hoitajan opastuksella pois. Ulkoillessa pientä haastetta aiheuttaa myös melko vahva riistavietti, pupuja kun asuinalueella riittää. Riia on alkanut vihdoin avautumaan myös koirapuistossa, jossa on pääsääntöisesti puistoiltu kotihoitopaikan nuoren uroksen kanssa. Nyt Riia uskaltaa jo haastaa kaverin leikkiin ja kunnon rallikaan ei enää aiheuta Riiassa hämmenystä siitä, voiko niin tehdä.

Riia on kaikin puolin herttainen ja miellyttävä koira, josta saa varmasti hienon kaverin kaikenlaiseen puuhailuun. Riian kanssa tulee kuitenkin ymmärtää, että Riia tarvitsee aikaa tottuakseen uuteen ympäristöön ja ihmisiin, kun se oman kotinsa löytää.

13.08.2015
Hurmaava Riia, jonka nimikin vaihtui nyt Rillaksi, pääsi kotihoidosta vihdoin omaan loppuelämän kotiinsa. Onnea Rillalle ja perheelle.

Yhteydenotot vastaanotti Johanna Lisko

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: