Reklamoitu koira -kampanja 16.-29.1.2023

Kulkurien kautta saa kodin useampi sata koiraa vuosittain. Adoptioilla ei yksinään milloinkaan muuteta Romanian kodittomien koirien tilannetta, se tehdään hitaasti mutta vakaasti sterilointitoiminnalla. Jokaisen onnekkaan yksilön elämän adoptio kuitenkin muuttaa.

Huolellisesta adoptioprosessista ja kaikkien yhteisestä tahtotilasta huolimatta aina adoptio ei kuitenkaan ole lopullinen, vaan joskus adoptoitu koira joutuu vaihtamaan jossain vaiheessa elinkaartaan kotia. Siitä tulee uudelleensijoitettu koira, ja tässä kampanjassa keskitymme heihin.

Yhdistyksellämme on tällä hetkellä kotihoidossa 25 koiraa, joista 23 on niin sanottuja uudelleensijoituskoiria eli koiria, joista koti on luopunut ja ne ovat palautuneet yhdistykselle. Koirista luovutaan useista eri syistä ja tällöin yhdistys huolehtii koirien elämän seuraavista käänteistä, me toimimme turvaverkkona kauttamme kodin saaneille koirille. Usein se tarkoittaa kotihoitopaikan järjestämistä, koiran tilanteen monipuolista kartoittamista esimerkiksi käytös- ja terveysasioissa, ja sitten lopulta uuden kodin etsintää.

Aina koirista luopumisen syynä ei ole se, että ne osoittaisivat ei-toivottua käytöstä. Tulee vastaan tilanteita, joissa perheeseen iskee odottamaton sairaus tai jotain muuta ikävää tapahtuu. Välillä perheen elämäntilanne ei yksinkertaisesti kaikesta yrittämisestä huolimatta vastaa koiran tarpeita. Osa kodeista ei taas jaksa työstää koiran saapumiseen liittyviä haasteita tai esimerkiksi mukauttaa elämäänsä niin, että koira saisi rauhassa opetella kotikoiran taitoja. Välillä perheet eivät taas vain halua edes yrittää koiran kanssa uuden elämäntilanteen koittaessa – kun perhe muuttaa tai perheeseen syntyy lapsi, ei perhe jaksa välttämättä edes yrittää sopeuttaa koiraa uuteen elämäntilanteeseen. Oma kapasiteetti ja resurssit eivät aina kohtaakaan koiran tarpeiden kanssa. Oli syy mikä tahansa, kaiken keskiössä on koira, jonka elämä mullistuu jälleen.

Onko tällainen reklamoitu koira sitten jotenkin huonompi vaihtoehto kuin suoraan Romaniasta tuleva lajitoverinsa? Harvoin on ja useissa tilanteissa se voi olla jopa parempi vaihtoehto: näistä jo Suomessa eläneistä koirista tiedetään enemmän, jolloin niille voidaan löytää vieläkin paremmin juuri niille soveltuva koti. Monen koiran kohdalla esimerkiksi kiputila voidaan saada haltuun ja stressitasot laskemaan kotihoitojakson aikana. Ja sitten ovat ne koirat, joissa ei ole alun alkaenkaan ollut mitään ”vikaa” – ne koirat, jotka eivät nyt vain sattuneet soveltumaan kyseiseen perheeseen tai joiden eteen ei jaksettu nähdä vaivaa.

Jokainen näistäkin koirista ansaitsee mahdollisuuden siihen ikiomaan kotiin, hyvään loppuelämään ja niistä voi saada mitä parhaimman koiran itselleen.

Kulkurien somekampanja Reklamoitu koira 16.-29.1.2023 esittelee uudelleensijoitettujen koirien tarinoita ja käsittelee uudelleensijoituksia ja kotihoitajuutta monilta eri kanteilta. Voit seurata aiheen käsittelyä sekä Facebook-sivullamme että Instagramissamme.

Toisen roska voi hyvinkin olla toisen aarre – nämä tarinat osoittavat sen, että näin todellakin on!

Lue myös:

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Syyttömät -sterilointikeräys tuotti 19 958,56 €

Valtavan suuri kiitos kaikille jotka osallistuitte Syyttömät -sterilointikeräykseen!  Vain seitsemässä päivässä 24.7.-31.7. te jälleen näytitte, millainen voima yhteisössä todella piilee! Syyttömät -sterilointikeräyksen yhteissummasta kasvoi huimat 19 958,56 € ❤️‍...

lue lisää

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024 Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 24.6.-14.7.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää