RIINA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

8.8.2013

RIINA

* n. 3v

* narttu

* steriloitu

* Suomessa

 

 

 

 

 

HISTORIAA:

Joka viikko Rakveren tarhalle tuodaan tai haetaan useita koiria. On pientä, on suurta, narttua ja urosta. Kaiken ikäistä ja näköistä on tarhalla nähty vuosien aikana. Pahat haavat, raajarikot, lempeät ja aggressiiviset koirat ovat kaikki tarhan väelle tuttuja ja jokaisen kanssa on aina pärjätty.

20.5.2013 tapahtui kuitenkin jotain uutta. Tarhalle noudettiin ystävällinen ja kiltti koira. Koira oli hyvin suuri, tavallisen kaunis ja luonteensa puolesta oikein mukava. Muutama Kulkureiden aktiivi matkasi tarhareissulle Viroon 24.5.2013 tutustumaan uusiin koiriin ja moikkaamaan jo vanhoja juttuja. Olimme viettäneet jo jonkin aikaa tarhalla, ennen kuin huomasimme tämän tytön. Se oli hyvin rauhallinen ja hiljaa häkissään. Huomasimme heti, että koira oli lisäksi ketjussa kiinni. Olimme juuri kysymässä ketjun tarkoitusta, kun koira käänsi päänsä ja kaikkien huomio kiinnittyi koiran kasvoihin.

Koiran vasen silmä oli reilusti suurentunut, lähes kaksinkertainen toiseen verrattuna. Välittömästi yksi aktviiveista mainitsi ikävän sairauden nimen: silmänpainetauti. Kysyimme, olivatko tarhan työntekijät huomanneet tämän ja he myönsivät että olivat ihmetelleet silmää, mutta eivät olleet koskaan nähneet vastaavaa. Siksi he eivät myöskään tienneet, että kyseessä on hyvin kivulias tauti ja ainoa hoitokeino on poistaa suurentunut silmä.

Riinaksi nimetty koira kuljetettiin heti seuraavalla viikolla Rakveren klinikalle, jossa lääkärit totesivat etteivät he osaa tehdä silmälle mitään, vaan täytyy varata aika Tarttoon silmäspesialistille. Niin Riinalle varattiin aika sinne ja diagnoosi ja hoitokeinot täsmäsivät omiin arvioihimme. Silmä täytyy siis poistaa, mahdollisimman pian.

Riina on niitä koiria, jonka on ulkonäkönsä, kokonsa ja ikänsä puolesta hyvin hankala löytää kotia. Virossa kodinsaantimahdollisuudet tippuvat lähes nollaan kun vielä silmä poistetaan. Myös Suomesta on hyvin hankala löytää kotia tämän tyyppiselle koiralle. Vaikka silmä poistettaisiin, ei Riinaa voida pitää tarhalla, koska se hyppii häkin seiniä vasten ja satuttaa itsensä ja silmänsä. Kulkurit ovat valmiita kustantamaan yli 300 euron leikkauksen ja siihen liittyvät kulut mikäli Riinalle löytyisi koti tai edes hänelle sopiva hoitopaikka, jossa hän voisi omaa kotiaan odotella niin kauan kuin on tarpeen. Aikaa Riinalla on tämän viikon loppuun asti, sillä silmä on varmasti kipeä eikä sitä voida pitää kivuissaan kohtuuttomia aikoja.

Riinan silmä operoitiin 13.6.2013 kotihoitopaikan varmistuttua. Riina matkasi hoitopaikkaansa 26.6.2013, jossa häntä odotti kuusi koiraa ja neljä ihmistä. Jo tarhalla ilmennyt eroahdistus varmistui ja sitä alettiin työstää hitopaikassa. Toisien koirien suhteen Riina oli tietyissä tilanteissa epävarma ja tätäkin työstettiin hoitopaikan toimesta. Kuitenkin Riinasta riippumattomista syistä hän joutui vaihtamaan hoitopaikkaa 28.7.2013 ja asustelee nyt Kemiönsaaressa, jonne häneen pääsee sovitusti tutustumaan. Hoitopaikassa on omia eläimiä runsaasti ja siellä Riina on päässyt tutustumaan mm. kissoihin, lampaisiin ja aasiin. Koiriakin hoitopaikassa on omasta takaa.

 

10.8.2013

Riina on ollut uudessa hoitopaikassaan nyt parisen viikkoa. Yksinolo tuottaa Riinalle edelleen sisätiloissa ongelmia mutta ulkona narussa Riina pystyy olemaan yksin. Tällöin tyttö kyllä välillä haukkuu mutta ei jatkuvasti. Riina leikkii hoitopaikan isojen koirien kanssa nätisti ja alistuu näille. Riinalla on taipumusta yrittää dominoida toisia koiria, josta syystä Riinan tulevassa kodissa olisi hyvä olla vahva uros leikkikaverina. Myös Riinan kodissa olevien ihmisten tulee asettaa tytölle selkeät rajat, jotta yhdessäolo toisten koirien kanssa sujuu ongelmitta. Mikäli “pelisäännöt” ovat selvät, mitään ongelmia toisten koirien kanssa ei ole. Riina sopisi myös ainoaksi koiraksi koska on todella ihmisrakas. Kissat kiinnostavat tyttö vähän turhankin paljon ja eräs aitauksestaan eksynyt lammas sai Riinassa jonkinmoisen metsästysvietin aikaiseksi.

Riina on ihmisiä kohtaan äärettömän kiltti, joten tyttö sopii loistavasti myös lapsiperheeseen. Lenkeillä Riina pysyy ainakin hoitopaikassaan vapaana ja tulee aina kutsuttaessa luokse. Ihmistä kohtaan Riina on todella kuuliainen ja alistuva. Paras koti Riinalle olisi maaseudulla, missä se saisi olla paljon ulkona ja missä haukkuminen tytön yksinollessa ei tuota ongelmia.

 

12.9.2013

Riina on 9.9.2013 vaikean päätöksen jälkeen nukutettu ikiuneen. Riinan vaikea eroahdistus ja toisten koirien kanssa ilmenneet ongelmat aiheuttivat sen ettei se voinut jäädä toiseenkaan hoitopaikkaan, ja koska Riinaa oli jo riittävästi pompoteltu ja sen kodinsaanti mahdollisuudet osaavasta kodista ja oikeasta ympäristöstä olivat näiden ongelmien takia lähes mahdottomia.

Nyt Riinan ei tarvitse enää koskaan olla yksin, sillä hän on enkeleiden luona.

 

 

Varaajana toimi Nea.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: