Kodin saanut: SANDRA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

SANDRA

*  alle 2 v

* naaras (steriloitu)

* Virossa.

Sandra on kokonaan raidallinen, hoikka ja notkea kissatyttö. Sandra on syntynyt keväällä 2011 eräälle Tallinnan keskustan pihoista, jonne ystävällinen ihminen toi pennuille ruokaa kaksi kertaa päivässä. Kesän pentuaikansa ne elivät siellä ja kun talvi 2011/2012 poikkeuksellisen ankarana koitti, olivat ne jo riittävän suuria löytääkseen suojaa ja selviytyäkseen. Mutta seuraavana keväänä kaikki muuttui. Sandra teki itse poikaset pihan suojaan, mutta suoja purettiin pois. Onneksi kissaperhe saatiin sieltä pelastettua ja Sandran poikaset ovat löytäneet jo oman kodin.

Nuorelle kissalle tyypillisesti Sandra on leikkisä ja utelias. Yli kaiken Sandra tykkää leikkiä sulkaleluilla ihmisen kanssa, aina kun vain jollakin on aikaa. Mutta jos aikaa ei ole, Sandra ymmärtää ja osaa pelata itsekseenkin vaikka pallolla. Sandra ei aiheuta pahennusta kiipeilemällä liian korkealle ja kynsiäkin se teroittaa vain siihen varattuihin paikkoihin. Hiekkalaatikkoa Sandra käyttää esimerkillisesti. Sandra pitää toisten kissojen seurasta, eikä sillä olisi mitään sitä vastaan, että omassa kotona olisi kissaseuralainen tai useampikin.

Vaikka Sanda on viettänyt lapsuutensa kadulla, se on ystävällinen ja tottunut ihmiseen. Varsinainen sylikissa se ei silti vielä ole, mutta tykkää olla lähellä ja jää usein leikin päälle lepäämään jalkaan nojaten. Sandra pitää silittelystä ja kun se on saanut mielestään tarpeekseen se työntää käden vain pois. Kaiken kaikkiaan Sandra on erittäin älykäs ja hyvinkehittynyt kissa.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: