Kotia etsivä koira: SELJA (ent. Schatzi) (Suomessa)

Ujo Selja etsii rauhallista aikuiskotia, jossa on kokemusta aroista koirista, aidattu piha ja vähintään yksi koirakaveri.
Syntymäaika: 5/2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Tampere)
Kokoarvio: 45 cm / 20 kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
26.2.2024
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Vuonna 2016 Schatzi löytyi sisaruksineen hylättynä Mihain tarhan edustalta, muovipussiin suljettuna. Kaikki kuusi sisarusta oli heitetty ohi ajavasta autosta, ja samaan paikkaan oli hylätty myös niiden emo. Emo ikävä kyllä menehtyi melko pian tarhalle päätymisen jälkeen, mutta Seljan neljää veljeä potkaisi onni, sillä ne saivat kodit. Vain pentueen työt, Schatzi ja Bifi, jäivät vaille koteja. Schatzi ehti elää  useamman vuoden Mihain tarhalla, kunnes hänet matkusti omaan kotiin syyskuussa 2022 ja sai nimekseen Selja.

Koska kaikki Seljan kaikki elämänkokemukset rajoittuvat tarhalle, hänestä on kasvanut ymmärrettävästi ihmisiä kohtaan arka ja tottumaton. Seljan kotiutuminen uudessa kodissa oli odotetusti hidasta. Viiden kuukauden jälkeen omistaja totesi, ettei hänellä ole riittävästi resursseja Seljan kotiuttamiseen ja sen myötä tehtiin yhteinen päätös Seljan uudelleensijoituksesta.

Selja siirtyi kotihoitoon helmikuussa 2023 Tampereelle omakotitaloon, jossa rescuekokeneen hoitajan lisäksi asustelee useita muita rescuekoiria sekä kissa. Selja suhtautuu sopuisasti niin muihin koiriin kuin kissaankin. Selja on edistynyt kokeneissa käsissä jo huimasti myös ihmisen suhteen.  Selja ulkoilee kotihoitajan turvalliseksi aidatulla pihalla sekä vapaana (valvotusti ja yhdistyksen luvalla) että ulkoiluvarusteissa. Isoimmat haasteet on ulkoilussa silloin, kun varusteet ovat päällä. Jos Selja pelästyy tai ahdistuu hihnassa liikkuessaan, niin hän puree hihnat poikki ja ryntäilee päättömästi. Tällöin Seljan on todella vaikea rauhoittua. Ilman hihnaa ulkoilussa ei ole ollut yhtä hätääntymistä lukuun ottamatta ongelmia. Selja rakastaa touhuta talouspaperista ja maitopurkeista tehtyjen herkkupiilojen kanssa ja syö muutenkin hyvin. Selja osaa myös levätä ja nukkuu ihan rennosti ihmisen lähellä. Nykyisin on alkanut myös näkyä enemmän muiden koirien peesailua ja selvästi nauttii esimerkiksi toisten koirien lähellä nukkumisesta.

Kotihoitaja kertoo Seljasta näin: “Selja on aika ristiriitainen tyyppi. Selja voi kiinni ollessaan pelästyä helikopteria, muiden koirien juoksemista tai muuta sellaista mikä vapaana ollessa on ok. Ja pelästyessä Seljan reaktio on vapaaksi pääseminen keinolla millä hyvänsä. Seljaan ei voi siis tarttua, jos Selja pelkää tai panikoi. Toisaalta Selja voi myös olla tosi reipas ja tulla moikkaamaan ihmistä, joka tulee meille ensimmäistä kertaa ja syödä herkkuja kädestä häntä heiluen innokkaasti. Tavallisessa arjessa Selja on leikkisä ja touhukas ja hyväntuulinen. Hakee herkkuja, kerjää ruokaa, opettelee helppoja temppuja. Valitettavasti Seljalla on edelleen niitä huonojakin hetkiä, jotka edelleen tulevat yllättäen ja ne ovat rajuja, kun verrataan tuohon muuhun olemiseen.”

Selja tarvitsee kodin, jossa kokemusta aroista koirista ja/tai rescuekoirista. Seljaa ei luovuteta lapsiperheeseen tai kotiin, jossa on kovin vilkas elämänmeno.  Ehdottoman tärkeää on, että kodissa olisi entuudestaan reipas ja reilu koirakaveri tukemassa Seljan kotiutumista. Seljaa ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi, vaan tulevalla omistajalla tulee olla entuudestaan kokemusta vetäytyvistä koirista, hyvä koiranlukutaito ja käytännön kokemusta koiran kouluttamisesta koiralähtöisin menetelmin. Asuinympäristöksi sopii rauhallinen paikka, taajaman ulkopuolelta. Ihannekoti olisi omakotitalo. Kodissa tulee olla turvalliseksi aidattu piha, jonne pääsee suoraan sisätiloista.

Päivitykset

26.2.2024

Selja on edistynyt kotihoitajan osaavissa käsissä huimasti: kynsien hoitaminen on helpottunut ja kotihoitaja kertoo Seljan nykyisin herättävän aamuisin nuolemalla naamaa ja hakemalla rapsutuksia. Valjaat Selja on antanut olla vähän paremmin päällä, mutta edelleenkään Seljaa ei voi jättää valjaat päällä itsekseen. Selja ei pure valjaita poikki mitenkään paniikissa vaan nakertaa ne rennosti rikki heti, jos kotihoitaja ole näköpiirissä. Ylipäätään kaikenlainen harjoittelu kiinnostaa Seljaa ja tytön muisti alkaa toimia normaalisti. Hihnaan Seljalla liittyy kuitenkin edelleen vaikeita tunteita. Nyt kivoja treenejä (istumista yms.) tehdään niin, että Seljalla on joku varuste päällä, jotta positiivinen tunnetila ja iloinen harjoittelu alkaisivat yhdistyä vahvasti varusteisiin.

13.12.2023

Seljalla menee kotihoidossa mukavasti. Seljan kanssa on opeteltu uusia temppuja ja perustaitoja, jotta niistä saadaan lisää työkaluja vaikeimpiin tilanteisiin. Seljan istuminen pyynnöstä sujuu jo mallikkaasti sisällä ja istumisen opettelusta on lisätty myös video – Seljan into on lähes käsinkosketeltavaa! Ulkona Selajan istuminen vaatii vielä toistoja. Käsikosketus on sisällä jo hyvällä mallilla sekä maahan menokin alkaa sujua. Kotihoitaja toteaakin, että parasta Seljan tilanteessa on se, että nyt viimein Seljan mielentila ja aivot alkavat olla valmiit oppimaan uusia asioita. 

14.10.2023

Selja edistyy kotihoidossa hitaasti, mutta varmasti. Selja ulkoilee jo ulkoiluvarusteissa aidatulla pihalla ja ulkoilut sujuvat pääosin hyvin. Edelleen saattaa tulla yllättäviä säikähdyksiä, jolloin Selja reagoi voimakkaasti. Säikähtäessään Selja pyrkii pakoon hinnalla millä hyvänsä, yleensä puremalla valjaat ja hihnat poikki. Pelästyessään Seljaa ei voi myöskään koskea, koska silloin Selja saattaa purra myös ihmistä. Pääosin ulkoilu sujuu kuitenkin hienosti, Selja tulee hienosti pihalta sisälle ja arki on sujuvaa.

28.8.2023

Selja tapasi eläinlääkärin, joka tuli kotihoitopaikkaan vierailulle ottamaan uusintatestit. Testinäytettä varten Selja piti rauhoittaa ja se onnistuikin hienosti – Selja seisoi keittiönpöydällä ja eläinlääkäri rapsutteli ja antoi samalla rauhoitteen. Testituloksistakin saatiin hyviä uutisia eli ihomadon, sydänmadon ja leishmanian näytteet olivat negatiivisia.

Selja alkaa olemaan muutenkin rennompi vieraiden seurassa. Herkkuja Selja hakee iloisesti tutuimmilta vierailta. Isoimmat haasteet ovat edelleen ulkoilussa varusteet päällä. Varusteet sinänsä ovat ihan ok ja antaa pukea, mutta hihnassa liikkuminen voi aiheuttaa levottomuuden, jossa puree hihnoja ja ryntäilee päättömästi. Silloin Seljan on todella vaikea rauhoittua. Kotihoitaja treenaa ulkoiluvarusteita hiljalleen. Selja on saanut yhdistyksen luvalla ulkoilla myös kotihoitajan aidatulla pihalla valvotusti ilman varusteita ja ilman hihnaa ulkoilussa ei ollut yhtä hätääntymistä lukuun ottamatta mitään ongelmia.

6.6.2023

Kävimme tapaamassa Seljaa kotihoitajan luona yhden aktiivin ja valokuvaajan kanssa. Kotihoitaja kertoo, että Selja on reipastunut paljon, mutta tulee tarvitsemaan tulevalta omistajaltaan myös aktiivista työstämistä, positiivisin metodein, jotta Seljan edistyminen jatkuu.

Aktiivi kertoo Seljasta seuraavasti. “Tulimme yhdessä sisään ja aluksi Seljalla sekä lauman muilla arkuleilla oli tärinä päällä. Tilanne on kuitenkin jännittävä, kun kaksi täysin vierasta ihmistä tulee heidän taloonsa. Selja ei kuitenkaan missään vaiheessa lähtenyt piiloon tai pakoon meitä vieraita. Kotihoitajan ohjeistuksen mukaan minä menin lähemmäs Seljaa. Tilanne oli niin jännittävä, että herkkuja Selja ei pystynyt syömään, mutta oli kuitenkin koko ajan utelias ja tärinäkin loppui nopeasti. Olimme kaksi tuntia tapaamassa Seljaa ja loppujen lopuksi pääsin istumaan alle metrin päähän Seljasta. Tähän tilanteeseen päästiin hitaasti ja rauhallisesti etenemällä. Seljaa selvästi jännitti joka kerralla kun liikuin, mutta oli kuitenkin utelias ja piti minua silmällä. Nenä kävi Seljalla myös tiuhaan tahtiin. Selja on tosi utelias, mutta selvästi tarvitsee vielä paljon aikaa kaiken uuden opetteluun sekä hidasta, mutta varmaa etenemistä, koiran ehdoilla ja positiivisin menetelmin. Selja varmasti hyötyy rauhallisesta tasapainoisesta koirakaverista. Seljassa on paljon potentiaalia ja siitä saa ihan huipun kaverin arkeen. Toivon todella, että Selja löytäisi pian sen juuri sille sopivan kodin!”

14.4.2023

Selja on edennyt lähinnä sisätiloissa tutkien ja leikkien. Selja tekee tarpeita ulos melko sattumanvaraisesti, koska ulkoilu on edelleen vähän jännittävää. Sisällä Selja viettää nykyisin aikaa enemmän muiden koirien kanssa ja hakee niitä myös leikkimään. Kaikki siis Seljalla mallillaan – vain se ikioma loppuelämän koti vielä uupuu.

21.3.2023

Seljalla sujuu kotihoidossa vallan hyvin. Selja on antanut jo vieraidenkin rapsutella. Vähän vieraat vielä toki jännittää, mutta Selja haluaa haistella ja tutustua. Seljan ulkoilu on vielä seisoskelua, mutta on siinä jo mukana haisteluakin. Koska ulkoilu on vielä vähän jännittävää Seljalle, hän käy ulkona tällä hetkellä kerran päivässä.

7.2.2023

Selja (ent. Schatzi) palaa Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään uutta kotia. Selja oli odotetusti saapuessaan arka ja tottumaton. Omistaja pyrki edistämään Seljan kotiutumista niin yhdistyksen tuella kuin ammattikouluttajan avulla, mutta Seljan eteneminen oli verrattain hidasta – niin kuin aroilla koirilla usein on. Omistaja koki, ettei hänen resurssinsa riittäneet Seljan kotiutumisen sekä hyvinvoinnin edistämiseen ja viiden kuukauden jälkeen tehtiin yhteinen päätös Seljan uudelleen sijoituksesta.

Selja siirtyi kotihoitoon 17.2. Tampereelle omakotitaloon, jossa rescuekokeneen hoitajan lisäksi asustelee useita muita rescuekoiria sekä kissa. Selja suhtautuu sopuisasti niin muihin koiriin kuin kissaankin. Selja on edistynyt kokeneissa käsissä jo huimasti myös ihmisen suhteen. Hän osaa pyytää jo rapsutuksia ja valjaatkin on saatu hänelle jo päälle, vaikka jännittääkin edelleen hieman. Pihalla on käyty muutaman kerran totuttelemassa ulkomaailmaan. Ulkoilu on vielä aika uutta,  mutta ulkona ollessaan Selja pystyy jo vähän haistelemaan ja tutkimaan. Selja tekee tarpeet alustalle ja jonkun kerran tarpeita on tullut jo uloskin. Selja viihtyy korkealla ja makoileekin mielellään mm. keittiön tasolla. Selja rakastaa touhuta talouspaperista ja maitopurkeista tehtyjen herkkupiilojen kanssa ja syö muutenkin hyvin. Selja myös nukkuu ihan rennosti ihmisen lähellä ja melkein kaikki kynnetkin on saatu leikattua, vaikka käsittely on Seljalle uusi asia.

Kotihoitaja kertoo Seljasta näin: “Selja on koira, joka kaipaa rentoa ja varmaotteista omistajaa. Selja ei itse vielä kauheasti tarjoa asioita, mutta tuntuu jo tykkäävän, kun asioita tehdään. Selja kuitenkin osaa jo pyytää lisää rapsutuksia.”

14.9.2022

Schatzi saapui Suomeen ja pääsee nyt opettelemaan kotikoiran elämää.

13.4.2022

Kovia kokeneen Schatzin elämä sai tänään onnellisen käänteen: hänet on varattu ikiomaan loppuelämän kotiin!

26.3.2022

Maaliskuun vierailulla Mihai tuo shy girlit ulos ja Schatzi pakenee heti takaisin häkkiin. Mihai tuo sylissä ulos uudelleen ja laittaa häkin oven takanaan kiinni. Schatzi turvautuu siskoonsa Bifiin ja kipittää Bifin luokse häkin reunusta pitkin. Kun pääsee pois häkkien edustalta, rentoutuu erityisesti siskonsa seurassa. Rauhallisemmassa tilanteessa, siskon mukana uskaltautuu moikkaamaan yhdistyksen aktiivia. Suora kontakti jännittää ja tyttö rauhoitteleekin itseään vahvasti. Mihai saa kuitenkin käsitellä, jolloin Schatzi alistuu eikä esim. näyki tai murise. Elekieli muuttui huomattavasti, kun pääsi pois muiden koirien hälystä rauhallisempaan tilaan pihan perälle. Rauhallisessa kodissa reippaan koirakaverin kanssa varmasti puhkeaisi kukkaan. Ihastuttava pikkuhukka.

18.3.2021

Aktiivit vierailivat joulukuussa 2021 tarhalla ja tapasivat Schatzin nopeasti. Hän pysyi kopissa ja Mihai kävi hakemassa hänet kahdesti ulos ja päästi vapaaksi. Tilanne oli tytölle niin jännittävä, että ensimmäisellä kerralla lähti juoksemaan poispäin vieraista ja toisella kerralla pinkaisin takaisin sisälle.
9.9.2021
Aktiivimme vierailivat elokuussa Romaniassa ja tapasivat reissullaan myös M.G. Rescuen herttaiset kaunottaret, Shy Girlsit. Selvästi viime kohtaamisesta reipastuneet tytöt päästettiin yhteisestä paddockistaan vapaaksi tarhan sisäpihalle, jossa vieraiden kohtaaminen on hieman helpompaa kuin sisällä häkissä. Innoissaan juoksevat, aktiiviset ja eläväiset sisarukset ovat kovin ketteriä pinkoessaan edestakaisin. Liikkeissä on jotain sellaista, joka saa tytöt näyttämään minikokoisilta susilta.

Kaksikosta Schatzi on selvästi harkitsevaisempi ja se tarkkaileekin paljon meininkiä, sekä eritoten sitä mitä sisko Bifi tekee ennen kuin itse ryhtyy toimeen, ja tekee samat asiat perässä. Schatzi hakee siskonsa tapaan herkut reippaasti vieraiden kädestä ja palaa uteliaasti aina uudelleen ja uudelleen tarkastamaan tarjontaa. Kun Schatzia alkaa jännittää liikaa, se osaa järkevästi tauottaa, eli juoksentelee ympäriinsä rauhoitellakseen itseään. Koska Schatzi ottaa paljon mallia siskostaan ja tukeutuu tämän esimerkkiin, käy entistä selvemmäksi, että Schatzin tulevassa kodissa pitää olla reipas ja avoin koirakaveri tukemassa Schatzia ja antamassa kotikoiran mallia.

Lisätty videoita ja kuvia!

22.6.2021
Schatzi sai mahdollisuuden ja pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Selja on saapunut Romaniasta Suomeen syyskuussa 2022 steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Selja on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tällä hetkellä Selja sijaitsee Suomessa kotihoitopaikassa Tampereella. Seljan  kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Laura Arala

Tutustu myös näihin: