Kodin saanut: SHINNY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

 

 

SHINNY

* n. 2 v

* Steriloitu narttu

* Romaniassa

 

 

01.04.2013

Ensikontakti Shinnyyn tapahtui Andalla vieraillessamme 17.3.2013.

Shinny olisi varmasti jäänyt hyvin helposti huomaamatta suuressa ja eloisassa koiralaumassa, ellei se olisi sattunut makaamaan pihan ainoalla penkillä johon istuin hetkeksi lepäämään. Shinny odottaa täysin huomaamattomana, liikkumattomana, se vain villkaisi kulmain alta vierasta ihmistä ja sydämeni suli. Ojennettua kättä kohti Shinny kurottautuu ja nojautuu varovasti kohti. Sen häntä heilahtaa varovasti kerran ja toisen ja se syliin nostaessa se vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä, vaikkakin hämmentyneeltä saamastaan huomiosta. Shinny ei ole elämässään saanut juurikaan huomiota, se hylättiin kadulle jo aivan pienenä pentuna ja siitä lähtien se on kasvanut Andan luona meluisassa laumassa, jossa nöyremmät, alistuvaisemmat koirat jäävät helposti varjoon. Shinny on melko laiha ja vaikka Anda vahtiikin koirien syömistä, saattaa Shinny joskus jäädä vähemmälle ruualle väistäessään vahvempia koiria. Shinnystä huokuu kiltteys, ystävällisyys ja lempeys. On hyvin vaikea kuvitella sen osaavan edes puolustautua pelottavassakaan tilanteessa.

Shinny on noin kaksi vuotias steriloitu narttu, joka on kooltaan pienen ja keskikokoisen koiran väliltä, korkeutta sillä on noin 40 cm ja painoa arviolta 12-15 kg.

Shinny etsii kotia jossa sille ollaan alkuun valmiita antamaan aikaa tottua ja tulla ulos kuorestaan, mikä varmasti tapahtuu turvallisissa kotioloissa nopeasti. Shinny ei hauku juuri lainkaan, joten tuleva koti voisi olla kerrostalossakin. Aivan pienten lasten perheeseen emme Shinnya suosittele.

Shinnysta kuoriutuu varmasti kotioloissa iloinen, luottavainen ja rakastettava nuori tyttö, jolla on paljon annettavanaan ja matka Shinnyn parempaan elämään tulee olemaan palkitsevaa seurattavaa.

 

11.06.2013

Terveisiä Shinnyltä Romaniasta. Tyttönen etsiskelee edelleen kotiaan ja asustelee Anda Murgun tarhalla monien muiden koirien seurassa. Kesä on jo pitkällä Romaniassa ja olisikin hyvin mukavaa, jos tämä reipas, sosiaalinen ja avoin tyttönen löytäisi oman kotinsa kuluvan kesän aikana.

Shinny on todella reipas ja ystävällinen tapaus. Kulkureiden vierailun aikana Andan tarhalla Shinny asetti itsensä useimmiten keskeiselle paikalle tai mahdollisimman korkealle alustalle rapsutusten taakaamiseksi ja taisi vähän “autella” Christaa kirjoitushommissakin. Shinny onkin selkeästi hyvin utelias ja iloinen tyttö, josta saisi varmasti loistavan ystävän loppuelämäksi.

12.08.2013

Shinny on edelleen reipas ja tutustuu kyllä ihmisiin ihan uteliaasti, mutta nyt heinäkuun matkalla Salla, Nea ja Jenni tapasivat Shinnyn jonka olemusta leimasi nöyryys. Tyttö tulee lähelle, mutta ei tee itsestään numeroa. Ilmeisesti stressi ja tarhaelämä ovat vaikuttaneet lempeään ja pehmeään Shinnyyn näin.

Shinnyn kodinsaantikriteereihin kuuluvat turvallinen ja rauhallinen elinympäristö, sitoutuneisuus ja ymmärrys siitä, ettei sopeutuminen uuteen ympäristöön tapahdu itsestään tai hetkessä. Myös reipas koirakaveri voisi olla mainio apu Shinnylle uuden totutteluun ja oppimiseen.

Kaunis, lempeä ja nöyräluontoinen Shinny kaipailee jo omaan kotiinsa.

11.09.2013

Shinny on varattu omaan kotiinsa Ranskassa.

06.10.2013

Shinny on päässyt Ranskaan omaan loppuelämän kotiinsa.

Kodin etsintää Suomesta avusti Johanna

 

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: