Kodin saanut: LISA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

LISA

* n. 3-4 v

* Steriloitu narttu

* Romaniassa.

 

 

 

 

04.08.2013

Lisa on päätynyt yhteistyökumppanimme Anda Murgun luokse sattumalta. Joku Andan ystävistä oli löytänyt Lisan tiineenä kadulta jostakin kauempaa ja toimittanut Lisan Andan hoiviin. Lisalla oli Andalle tullessaan valtava kasvain mahassaan ja samalla kun kasvain operoitiin, leikattiin myös pennut pois ja Lisa steriloitiin. Nyt Lisa on valmiina etsimään itselleen oman kodin kauttamme.

Lisa on n. 3-4 vuotias, alle 30 cm korkea ja 6-7 kilon painoinen ehta pikkukoira. Lisa on luonteeltaan lempeä ja kiltti, mutta ei kuitenkaan mikään lapanen. Tosi paikan tullen Lisa laittaa sekä pennut ojennukseen, että ohjeistaa isompaa uroskoiraa olemaan vähemmän tungetteleva. Tässä tytössä on tosiaan lempeytensä lisäksi myös aimo annos sisua.

Lisa tulee mainiosti toimeen kaikkien koirien kanssa ja kissatkin ovat Lisan mielestä ihan mukavia. Ihmisen Lisa antaa käsitellä itseään hyvin ja on kaikille ihmisille ystävällinen. Lisa ei juurikaan hauku, joten kerrostalokin voisi olla Lisalle oikein mainio ympäristö elellä.

Lisa tarvitsee omistajan, joka ymmärtää pienen koiran tarpeet. Hyvä ruoka, lämmin sohva, riittävästi ulkoilua ja yhdessäoloa, niistä on pikkukoira-Lisan toivekoti tehty. Myös sitoutuneisuus ja motivaatio ovat uuden kodin hyveitä.

Lisa luovutetaan omaan kotiinsa sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, steriloituna, tautitestattuna ja EU-passin kanssa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin.

25.08.2013

Lisa on varattu omaan kotiin Ranskaan.

06.10.2013

Lisa on jo onnellisesti päätynyt Ranskaan omaan kotiinsa.

Lisan varausasioita hoiti Johanna.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: