(VARATTU) Kotia etsivä koira: SNOW FLAKE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

140619-snowflake-prof-300x3

 


SNOW FLAKE

* noin 6-vuotias

* steriloitu

* narttu

* Romaniassa.

  Tulossa Suomeen 27.6.2014

 

 

19.6.2014

Kauniin ja suloisen Snow Flaken tähänastinen elämä on ollut ristiriitaisen kaksijakoinen; onnekas siinä mielessä, että sillä on ollut koti – tai ainakin paikka, jossa siitä on huolehdittu. Kurjaa taas on ollut, että vastapalvelukseksi pieni neiti ja moni sen lajitoveri on joutunut tuottamaan omistajalleen pentuja. Nyt Snow Flake on käynyt entiselle omistajalleen tarpeettomaksi ja siitä on haluttu tämän vuoksi päästä eroon.

Omistaja oli toiminut kuitenkin vastuullisesti ja toimittanut itselleen tarpeettomat koirat turvaan, eikä jättänyt esimerkiksi kadulle, kuten Romaniassa on tapana tehdä. Snow Flake on tällä hetkellä Onevet-klinikalla ja se on tulossa Suomeen 27.6.2014 kotihoitoon. Olisi toki hienoa, jos se pääsisi suoraan omaan kotiin, sellaiseen, joka eisitä kuuna kullan valkeana hylkää.

Noin viiden kilon painoinen Snow Flake on hyvässä kunnossa ja rakastaa ihmisten huomiota. Se on luonteeltaan hyvin ystävällinen, iloinen ja sosiaalinen koira. Klinikan hoitajat kuvailevat sitä ”leikkisäksi pusukoneeksi”.

Reipas Snow Flake voisi sopia monentyyppiseen kotiin – myös kerrostaloon, sillä surkeudekseen siltä on leikattu äänihuulet niin, ettei se pysty haukkumaan. Aivan pienten lasten tai isojen koirien perheeseen emme sitä luovuta. Ei myöskään pelkäksi halinalleksi, sillä aktiivinen Snow Flake tarvitsee pussailujen & silitystuokioiden lisäksi virikkeistä koiran elämää ja liikuntaa. Snow Flake on todennäköisimminkin sisäsiisti, mutta sen mahdolliseen mieleen palauttamiseen kannattaa varautua.

Koiraan sitoutuminen on aina pitkän ajan päätös. Omien resurssien arviointi ennakolta on hyvin tärkeää. Snow Flake etsii sitoutunutta, motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita tarjoamaan turvalliset kotiolot, aktiviteetteja sekä onnellinen, tasapainoinen koiran elämä. Muistathan, että koiran tulee mahtua elämääsi niin ylä- kuin alamäissäkin!

Snow Flake tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, steriloituna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin omistavana.
20.6.2014
Snow Flake on varattu

 

Varaajana toimi Tanja

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: