Kodin saanut koira: SPRITE

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

25.5.2024

Ioana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä kodittomien koirien auttamiselle. Ioana toimii oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä Cosoban koiratarhalla, jossa hänellä on vuokrapaikkoja pelastamilleen koirille. Samaan aikaan Ioana rakentaa miehensä kanssa pientä kotitarhaa rakenteilla olevan kotitalonsa pihalle.

Ioanalla on tapana käydä pahamaineisilla kunnallisilla tarhoilla ja lunastaa sieltä ulos sellaisia koiria, joissa näkee tavalla tai toisella potentiaalia. Ioana ottaa huostaansa myös kaduilta, ojanpientareilta tai pelloilta löytyneitä koiria. Aro on otettu muiden toimesta kiinni kadulta marraskuussa 2019 ja se vietiin Mihailestin kunnalliselle koiratarhalle. Helmikuun lopussa, vuonna 2020, Ioana pystyi ottamaan Aron ulos Mihailestista ja siitä saakka se on asunut One Rescue Associationin yksityisellä koiratarhalla Cosoban kylässä.

Sprite on löytynyt helmikuussa 2024 yksin kadulta harhailemasta. Se on luottavainen ihmisten suhteen ja koirienkin kanssa tulee erittäin sopuisasti toimeen ja vaikuttaa leikkisältä. Autossa Sprite pelkää, eli tätä tulee tulevassa kodissa harjoitella rauhassa ja koiralähtöisesti.  Sprite osaa kulkea hihnassa, eli on mahollista, että hän on ollut aiemmin omistettu koira.

Päivitykset

25.5.2024

Sprite matkusti Suomeen ja tapasi oman perheensä. Onnea Sprite!

19.4.2024

Sprite tuli sivuille suoraan varattuna koirana

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nina Ehrström