Kodin saanut koira: SWEETHEART (nyk. Hertta)

Kaunis ja pehmoinen Sweetheart etsii kotia, jossa mahdollisesti olisi jo reipas ja tasapainoinen koirakaveri odottamassa.
Syntymäaika: 8/2023
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio: 45 cm / 15 kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

17.11.2024

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016–2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Sweetheart on löytynyt noin kahden kuukauden ikäisenä. Sweetheartin taustaa ennen löytymistä voi vain arvailla. Todennäköisesti se on syntynyt, kuten niin moni muukin, hylättynä pentuna ja päässyt turvaan Carpen tarhalle. Sweetheartin elämän alkuhetkiä varjosti sairastettu parvovirus, mutta onneksi se sai tarvitsemaansa hoitoa ja selvisi. Tämä kaunis, mustavalkoinen, pientä berniä muistuttava sydännenällä varustettu tyttö on valmis sulattamaan tulevan kotinsa sydämen ja pääsee aloittamaan oman kodin etsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

Sweetheart asuu tarhalla kuuden koiran porukassa ja on lempeän ja pehmeän oloinen tyttö. Aktiivimme tapasivat Sweetheartin huhtikuun matkallaan ja tyttö vaikutti olevan hyvin kiinnostunut vieraista, mutta jännitti vieraita kuitenkin vähän koko vierailun ajan. Sweetheart on tottumaton kosketukselle, mikä on ymmärrettävää, koska se on asunut koko pienen ikänsä tarhalla. Sweetheart tauottaakin välillä, mutta ei pakene koppiin piiloon. Hetken tuumattuaan uutta tilannetta ja vieraita, sulaa se kuitenkin melko nopeasti ja antaa rapsuttaa itseään. Namit hänelle maistuu ja tästä voikin olla hyötyä uusiin asioihin sekä tilanteisiin totutellessa ja opetellessa. Aktiivimme saivat myös tarkistaa tytön hampaat ja ne vaikuttivat olevan hyvässä kunnossa. Sylissä Sweetheart on kuin pehmoinen perunasäkki.

Sweetheart hyötyisi kotona jo odottavasta reippaasta ja tasapainoisesta koirakaverista, jolta se voisi ottaa mallia ja saada tukea kotikoiran elämää opetellessaan. Ihanteellinen ympäristö Sweetheartille olisi rauhallisemmalta alueelta, kauempana keskustan vilskeestä. Tulevan kodin on hyvä huomioida, että Sweetheart on vielä nuori ja sen käytös sekä persoona tulevat muuttumaan niin kotiutumisen kuin aikuistumisenkin myötä. Koska Sweetheartilla ei ole minkäänlaista kokemusta kotikoiran elämästä, tulee se tarvitsemaan kodiltaan paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea matkallaan kotikoiraksi. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin.

Huhtikuussa aktiivien tavatessa Sweetheartin, arvioitiin tytön olevan noin 45 cm ja 15 kg. Tyttö kasvaa vielä hieman, mutta jäänee aikuisena pienen keskikokoisen kokoiseksi.

Päivitykset

17.11.2024

Suloinen Sweetheart saapui eilen 16.11.2024 Suomeen ja sai uudeksi nimekseen Hertta. Paljon onnea Hertta ja perhe <3

27.6.2024

Sweetheart saa pian kuulla ihania uutisia, sillä hänet on tänään varattu ikiomaan kotiin Suomeen, jossa häntä jo kovin odotetaan. <3

24.5.2024

Kaunis Sweetheart tassutteli etsimään omaa kotiaan ja on valmis aloittamaan uuden elämänsä rakastettuna perheenjäsenenä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Emilia Dahl

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: