Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys

1.1.2023

 

Uuden vuoden kynnyksellä saan taas perinteiseen tapaan tervehtiä teitä Kulkurien tukijoita, jäseniä, toimijoita ja seuraajia. Vuoden ensimmäisenä päivänä ennen alkaneen vuoden tohinan aloittamista on tärkeää pysähtyä hetkeksi, kurkata menneeseen ja hahmotella suuntaviivoja tulevaan. 

Kulkurien 10-vuotisjuhlavuosi oli monin tavoin ilojen ja onnistumisten sävyttämä, mutta haasteiltakaan ei vältytty. 

Alkuvuodesta koko maailmaa kohtasi järkytys sodan alkaessa Euroopassa. Myös Kulkureissa tilanne aiheutti valtavasti huolta ja Romanian ja Ukrainan läheisyys mietitytti monin tavoin. Käynnistimme mittavan varainkeruun Ukrainan eläinten auttamiseksi ja Apua Ukrainan eläimille-keräys olikin käsittämättömän onnistunut. Vuoden 2022 aikana keräsimme Ukrainan eläinten avuksi yhteensä 107 600 €. Olemme kiitollisia ja liikuttuneita luottamuksesta ja yhteisestä auttamisen halusta, jota saimme todistaa keräyksen aikana ja oli äärettömän tärkeää saada kantaa kortemme kekoon sodan jaloissa olevien eläinten hyväksi kolmen avustuskohteen kautta. 

Sodan läheisyys ja muutenkin epävarmuus maailmantilanteessa näkyi myös Kulkurien perustoiminnoissa. Adoptiomäärä laski vuodesta 2021 (449 koiraa) selkeästi ja vuonna 2022 Kulkurien kautta adoptoitiin yhteensä 370 koiraa. Yhteistyötahot Romaniassa adoptioiden suhteen pysyivät pitkälti ennallaan. Heinäkuussa saimme aloittaa uudestaan adoptioyhteistyön pari vuotta tauolla olleen Happy Dogs Morenin kanssa. Koiramäärät yhteistyötarhoillamme olivat jo ennen Ukrainan sodan alkamistakin korkealla vasta hiljan helpottaneen koronakurimuksen jälkeen ja valitettavasti tarhojen koiramäärät eivät ole liiemmälti laskeneet kuluneen vuoden aikana. Tilanne useilla tarhoilla on pitkäaikaisesti kuormittunut ja yhteistyötahomme tarvitsevat yhä enemmän apuamme. Adoptiokuljetuksissa jatkoimme luotettavan ja laadukkaan Zuzu Express Transport-kuljetusyrityksen kanssa toimintaa. 

Vuoden 2022 aikana teimme Romaniaan yhteensä viisi matkaa yhdistyksen nimissä. Kolmesti vierailimme tarhoilla adoptiotoiminnan ympärillä ja lisäksi maaliskuussa toteutimme pitkäaikasen haaveen sterilointitoiminnan kehitysmatkasta, joka olikin kaikin tavoin onnistunut ja poiki muun muassa kesällä startanneen täysin uudentyyppisen, laajamittaisen yhteistyökampanjan, steriloinnit Giurgiussa. Samoin maaliskuussa vietimme viikon Romaniassa Ylen kuvausryhmän kanssa, kun Kulkureista ja rescuekoirista kertovaa dokumenttisarjaa kuvattiin. 

Sterilointitoiminnan saralla päästiin jälleen hienoihin lukemiin, kun vuoden kokonaismäärä kipusi 4166 steriloituun eläimeen. Kaikkiaan Kulkurien kymmenen toimintavuoden aikana kampanjoissamme Romaniassa on steriloitu yhteensä 29 574 eläintä. 

Lisäksi vuoden 2022 aikana mukaan saatiin lukuisia uusia vapaaehtoistoimijoita vahvistamaan useita osa-alueita yhdistyksen toiminnassa. Tapahtumatoiminta pääsi myös jälleen vauhtiin parin hiljaisemman vuoden jälkeen ja olikin ilo saada tavata taas ihmisiä monissa tapahtumissa pitkin vuotta. Erityisesti mieleen jäivät iloiset ja lämminhenkiset toukokuiset 10-vuotisjuhlinnat HoboFest ja HoboNight Helsingissä. 

Vuoteen 2023 suuntaamme avoimin ja innostunein mielin. Kulkureissa toimii tällä hetkellä noin 60 aktiivista vapaaehtoista, kolme osa-aikaista työntekijää ja viisihenkinen hallitus ja yhdessä seuraajien, tukijoiden ja adoptioperheiden kanssa tulemme tänäkin vuonna muuttamaan useita elämiä. Alkuvuodesta matkaamme Romaniaan jo heti helmikuussa ja vuoden vieriessä eteenpäin on myös Ylen kuvaaman dokumenttisarjan julkistamisen aika. Tammikuussa lanseeraamme uudet jäsenmuodot ja useita muitakin suunnitelmia Kulkurien toiminnan kehittämiseksi on käynnissä, joista kerromme teille mitä pikimmin. 

Loppuun vielä ote toukokuisesta juhlapuheesta: Miljoonat koirat Romaniassa syntyvät, elävät ja kuolevat ilman että kukaan elää heidän rinnallaan tai suree heidän kuollessaan, kenenkään edes ehkä tietämättä tai välittämättä heidän olemassaolostaan. Miljoonat sellaiset kuin meidän Elli tai teidän Vuppe. Eri näköiset, kokoiset, ikäiset ja luonteiset, jokainen oma persoonansa. 

Rescueyhdistys Kulkurit perustettiin tasan kymmenen vuotta sitten auttamaan näitä näkymättömiä koiria, tekemään pitkäjänteistä työtä heidän eteensä ja ennenkaikkea sen eteen, että jonain päivänä heitä ei olisi enää niin paljon. Kulkurien visio on, ettei meitä enää tarvittaisi, että kaikilla koirilla olisi koti ja hyvä elämä. Eläinsuojelutyössä täytyy oppia elämään sen kanssa, että kaikkia ei voida auttaa, kaikkien elämää emme pysty muuttamaan, ja keskittyä siihen mihin voimme vaikuttaa, iloita jokaisesta muutetusta elämästä ja jokaisesta eteenpäin vievästä askeleesta visiomme toteutumista kohti.

 

Onnellista ja valoisaa vuotta 2023!

 

Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
Rescueyhdistys Kulkurit ry. 

 

Lue myös:

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Syyttömät -sterilointikeräys tuotti 19 958,56 €

Valtavan suuri kiitos kaikille jotka osallistuitte Syyttömät -sterilointikeräykseen!  Vain seitsemässä päivässä 24.7.-31.7. te jälleen näytitte, millainen voima yhteisössä todella piilee! Syyttömät -sterilointikeräyksen yhteissummasta kasvoi huimat 19 958,56 € ❤️‍...

lue lisää

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää