Kodin saanut koira: TOSCANA (nyk. Hassu)

Syntymäaika: 2017-2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta:

14.6.2021

Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät steriloimaan ja auttamaan kodittomia koiria entistä enemmän, ottaen koiria turvaan kaduilta Dr. Adinan perustamalle tarhalle. Tästä lähtien Ioana on toiminut oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä ensin Onevetin koiratarhalla Bukarestissa ja nyt myöhemmin Cosobassa sijaitsevalla koiratarhalla, jota ylläpitää Dr. Adina Vladutin perustama yhdistys One Rescue Association.

Toscana on yksi Ioanan hoivissa oleva koira. Hänen tarinansa melko perinteinen, entinen omistaja on hylätty Toscanan kolmen muun koiran kanssa kunnalliselle Mihailestin koiratarhalle. Ioana otti Toscanan ja  häkkikaveri Alfredon ulos kunnalliselta tarhalta 15.4.2021. Varmaa ei ole onko Toscana Alfredon emo vai sisko mutta samaa perhettä he kuitenkin ovat. Toscana on nyt One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa, jossa Ioana pitää osan suojateistaan maksullisilla fosterpaikoilla.

Toscana on kiva ja reipas koira,  hän suhtautuu tarhalla avoimesti ja hyvin ihmisiin ja muihin koiriin. Toscana vaikuttaa aktiiviselta koiralta ja varmaan tulee pitämään tulevan omistajansa hyvässä kunnossa eikä sohvaperunaksi hänestä välttämättä ole. Vaikka vauhtia riittää niin Toscana osaa myös rauhoittua. Varmasti oikeanlaisella aktivoinnilla hänestä saa täydellisen koirakaverin monenlaiseen perheeseen.

Toscana on arviolta noin 3-4 vuotias narttukoira, kokoa on noin 18kg ja 45-50cm.

Päivitykset:

25.9.2021

Iloinen Toscana saapui Suomeen ja tapasi ikioman perheensä. Tämä iloinen hassuttelija sai itselleen sopivan nimen uuden elämän kunniaksi, Onnea Hassu ja perhe <3

1.7.2021

Heinäkuu alkoi mitä parhaiten Toscanalle. Hänet on varattu ikiomaan kotiin Suomeen <3

14.6.2021

Toscana aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

 

—————————————————————————————————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Toscana saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Toscana on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/4084125841652059/?__tn__=%2CO” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: