Uusi askel Kulkurien kouluvalistuspaketin suhteen Romaniassa

Toukokuun lopussa saatiin taas otettua uusi askel Kulkurien kouluvalistuspaketin suhteen! Romanian byrokratia on aiheuttanut toiminnalle harmaita hiuksia ja hidastanut tahtia, sillä viranomaiset ovat tarkentaneet mitä materiaalia kunnallisissa kouluissa saa käyttää.

Romanialaiseen tapaan kyse on oikeastaan siitä, että pitää tuntea oikeat ihmiset ja siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että meillä on paikallinen valistustiimi, Cristina ja Andrei Ionescu, jotka tekevät koko ajan töitä löytääkseen väyliä viedä eläinten kohteluun keskittyvää valistusta eteenpäin.

Keväällä Cristina löysi Baisoaran kaupungista paikallisen koulun rehtorin, ihanan opettajan, Lucretia Presecanin, jonka opetukseen kuuluu mm. luonnosta ja kierrätyksen tärkeyden opettaminen. Rehtori näytti heti vihreää valoa Hobo Education-paketille.

29.5.2018 Cristina ja Andrei viettivät koko päivän koululla mukanaan paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen RAY Animal Protectionin järjestämä valistuskoira Rudi, joka on nuori, ystävällinen ja iloinen entinen koditon koira. Rudi pitää lapsista ja lapset ihastuivat Rudiin oikopäätä ja saivat sen avulla oppia käytännössä koirien eleisiin ja ilmeisiin liittyviä asioita sekä mm. koiran lähestymistä ja ruokintaa.

Päivän aikana valistukseen osalistui noin 50 oppilasta, aina esikoulu-ikäisistä neljännen luokan oppilaisiin saakka. Monilla koulun oppilaista on omia koiria ja kissoja, ja he olivat innoissaan saadessaan kertoa niiden nimiä, luonteenpiirteitä ja muita ominaisuuksia, samalla kun Cristina ja Andrei kertoivat esimerkiksi rokottamisen, madottamisen ja sterilointien merkityksestä lapsille sopivalla maanläheisellä tavalla.

Päivä oli menestys! Tunnelma oli iloinen ja innostunut ja lapset olivat riemuissaan vieraistaan.

On sanoinkuvaamattoman tärkeää ja uskomattoman paljon toivoa herättävää saada kuulla onnistuneesta valistuspäivästä. Seuraavalla sukupolvella on käsissään muutoksen avaimet Romanian kodittomien koirien tilanteen muuttamiseksi. Jokainen lapsi, jolle saamme Cristinan ja Andrein avulla vietyä sanaa eläinten kohtelusta, kommunikoinnista niiden kanssa ja sterilointien merkityksestä, voi olla mukana muutoksessa oikeaan suuntaan.

 

Jos haluat olla mukana tukemassa valistustoimintaamme lasten parissa, voit tehdä sen lahjoittamalla:

Lahjoitustili Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41, viite 5911

 

————————————————-

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

Lue myös:

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää

Tiedote 15.9.2023: Ruokaviraston koirarekisteri

Mikä koirarekisteri? Koirarekisteri on Ruokaviraston ylläpitämä viranomaisrekisteri, johon talletetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 68/2022 5 § mukaiset tiedot koirista ja koirien haltijoista. Rekisteri on avautunut koirien haltijoille käytettäväksi...

lue lisää

Toimintakertomus 2022

YLEISTÄ Rescueyhdistys Kulkurit ry on eläinsuojelun parissa toimiva aatteellinen ja yleishyödyllinen yhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 2012 ja se toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti. Yhdistyksen tavoitteena on eläinten kokonaisvaltaisen...

lue lisää

Toimintasuunnitelma 2023

Rescueyhdistys Kulkurit on aloittanut toimintansa toukokuussa 2012. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa kohdemaansa Romanian eläinsuojelulliseen tilanteeseen kestävällä ja monitahoisella tavalla. Merkittävimpinä toimintakeinoina ovat kohdemaassa tapahtuvat...

lue lisää

Kulkurien uusi hallitus 2023-2024 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 20.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2023-2024. Nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Olen toiminut Kulkurien aktiivina vuoden 2018 alusta...

lue lisää