Kodin saanut: WILLIAM

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

WILLIAM

* N. 1 v 2 kk (08/2013)

* Uros, kastroidaan

 

 

 

 

 

06.11.2012

Glinan tarhan yhtä häkkiä asuttaa valovoimainen pentue- The Royal Puppies.
Pentuen alkuelämä ei ole ollut niin kovin kuninkaallinen, sillä ne on hylätty aivan pieninä pentuina, mutta onneksi ne pääsivät Glinan tarhalle ja nyt niiden elämässä aukenee mahdollisuus päästä viettämään sitä heille oikeasti kuuluvaa arvokasta elämää rakastettuina perheenjäseninä, tasapainoisina ja onnellisina koirina.

Pennut ovat nyt noin 6 kk ikäisiä ja ne ovat saaneet rokotukset, madotukset ja ulkoloishäädöt. Lisäksi ne on sirutettu ja niillä on passit. Ne ovat siis varsin pian valmiita matkustamaan Suomeen omiin koteihinsa, pois kylmän talven alta tarhaolosuhteista.

Pennuista Diana on eri pentueesta ja muut ovat samaa katrasta, mutta Diana on samaa ikää muiden kanssa.

Kaikki pennut ovat avoimia, uteliaita, leikkisiä, sosiaalisia ja reippaita luonteiltaan. Ne rakastavat ihmisen huomiota ja kiipeilevät syliin ja suukottelemaan ennakkoluulottomasti.

Pennuista Camilla ja Diana ovat pienimpiä, ne kasvavat aikusina noin 15-20 kiloisiksi. William ja Charles ovat isoimpia, niistä tulee aikusina noin 20-25 kilosia ja Harry on näiden väliltä.

Yhteydenotot Johannalle

 

20.02.2013

Royal-puppies pentue on kovasti kasvanut viime kuukausien aikana ja niin on Williamkin miehistynyt ja komistunut kovasti. Miehistyminen on kuitenkin aiheuttanut pientä kärhämää veljesten kesken, joten Williamia ei suositella kotiin, jossa on jo ennestään uroskoiria. Glinan tarhalla järjestettiin helmikuun aikana kuvauspäivä, mutta valitettavasti William ei osunut yhteenkään kuvaan yksinään, mutta muutamassa kuvassa veljineen kuitenkin esiintyy. William on edelleen iloinen ja sosiaalinen kaveri.

Olisiko sinulla Tarjota Williamille se oma koti, jota poika jo kovasti odottelee.

 

Tässä video koko Royal Puppies-viisikosta Glinan tarhalta 27.10.2012:

http://www.youtube.com/watch?v=JCi4dTkLTdo&feature=plcp

 

24.03.2013

Harry, Charles ja William eli Royal-pojat odottelevat edelleen kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa siskonsa Dianan kanssa. Näissä poitsuissa sitten vauhtia riittääkin. Royal-pentueen häkissä on paljon menoa ja meininkiä kun kaikki neljä leikkivät ja painivat keskenään. Ohessa video Royal-pentueen puuhailuista Glinan tarhalta 17.03.2013.

Pojat ovat huomattavasti pienempiä, kuin kuvat antavat ymmärtää. Yksikään pojista ei ylitä 55 cm korkeutta ja painoakin pojilla on vain juuri ja juuri 20 kiloa, jos sitäkään. Kaikki pojat ovat lempeitä ja mukavia, aktiivisia ja ystävällisiä. Myös ihmisen läheisyys on näille kavereille hyvin tärkeää ja mieluista.

Pojilla ei ole mainittavia luonne-eroja ja ulkonäkökin on melkoisen samanlainen kaikilla.

 

11.06.2013

Nuori mies William on nyt päässyt 1-vuoden ikään ja odottelee edelleen sitä omaa kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa. William siirtyykin nyt sivuillamme isojen- ja keskikokoisten kategoriaan. William on edelleen iloinen ja reipas kaveri ja olisikin hyvin toivottavaa, että oma koti alkaisi kohtapuoliin löytyä.

William on kooltaan huomattavasti pienempi kuin kuvat antavat ymmärtää. Säkää on juuri ja juuri 50 cm ja painokin on siinä 20 kilon hujakoilla. William sopisikin luonteensa puolesta monenlaiseen porukkaan ja ympäristöön.

12.08.2013

Nuori herra William odottelee edelleen kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa veljiensä Harryn ja Charlesin seurassa. Kaikki pojat ovat uteliaita, reippaita, sosiaalisia ja vauhdikkaita. Kuuma päivä vierailun aikana kuitenkin ajoi nämä vauhdikkaat nuorukaiset koppeihinsa suojaan paahtavalta auringolta. William on , kuten veljensäkin kooltaan max. 50 cm ja painoakin nipinnapin 20 kiloa, ei suuri, muttei mikään ihan pienikään koira. Sopivan kokoinen on ehkä paras sana kuvaamaan näitä kuninkaallisia poikia.

William kaipailee edelleen aktiivista ja rakastavaa kotia.

15.10.2013

William pääsi Puolaan kotihoitoon ja etsii nyt omaa kotiaan Puolasta.

Kodinetsinnässä auttoi: Johanna

 

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: