Kodin saanut: CHARLES

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

 

 

CHARLES

* N. 1 v 3 kk (09/2013)

* Uros, kastroidaan

 

 

 

 

06.11.2013

Glinan tarhan yhtä häkkiä asuttaa valovoimainen pentue- The Royal Puppies.
Pentuen alkuelämä ei ole ollut niin kovin kuninkaallinen, sillä ne on hylätty aivan pieninä pentuina, mutta onneksi ne pääsivät Glinan tarhalle ja nyt niiden elämässä aukenee mahdollisuus päästä viettämään sitä heille oikeasti kuuluvaa arvokasta elämää rakastettuina perheenjäseninä, tasapainoisina ja onnellisina koirina.

Pennut ovat nyt noin 6 kk ikäisiä ja ne ovat saaneet rokotukset, madotukset ja ulkoloishäädöt. Lisäksi ne on sirutettu ja niillä on passit. Ne ovat siis varsin pian valmiita matkustamaan Suomeen omiin koteihinsa, pois kylmän talven alta tarhaolosuhteista.

Pennuista Diana on eri pentueesta ja muut ovat samaa katrasta, mutta Diana on samaa ikää muiden kanssa.

Kaikki pennut ovat avoimia, uteliaita, leikkisiä, sosiaalisia ja reippaita luonteiltaan. Ne rakastavat ihmisen huomiota ja kiipeilevät syliin ja suukottelemaan ennakkoluulottomasti.

Pennuista Camilla ja Diana ovat pienimpiä, ne kasvavat aikusina noin 15-20 kiloisiksi. William ja Charles ovat isoimpia, niistä tulee aikusina noin 20-25 kilosia ja Harry on näiden väliltä.

Yhteydenotot Johannalle

Tässä linkki videoon koko Royal Puppies-viisikosta Glinan tarhalta 27.10.2012:

http://www.youtube.com/watch?v=JCi4dTkLTdo&feature=plcp

Lisätty kuvia 27.12.2012

12.02.2013

Charles on kerrassaan upea, nuori uroskoira Glinan tarhalla Romaniassa. Ikää Charlesilla on nyt n. 8 kk. Charles on miehistynyt edellisestä päivityksestä valtavasti ja Royal-puppies poikien välillä onkin ollut hieman kärhämää toisinaan. Charlesia tai muitakaan veljeksistä ei siis suositella uroskoiran kaveriksi. Charles etsii edelleen aktiivista ja sitoutunutta kotia, joka opettaisi Charlesille kunnon kotikoiran tavat. Charlesista on saatu uusia upeita kuvia.

Olisiko sinulla tarjota Charlesille se loppuelämän koti, jonka tämä komea poika ansaitsee.

 

23.04.2013

Harry, Charles ja William eli Royal-pojat odottelevat edelleen kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa sisarensa Dianan kanssa. Näissä poitsuissa sitten vauhtia riittääkin. Royal-pentueen häkissä on paljon menoa ja meininkiä kun kaikki neljä leikkivät ja painivat keskenään. Ohessa video Royal-pentueen puuhailuista Glinan tarhalta 17.03.2013.

Pojat ovat huomattavasti pienempiä, kuin kuvat antavat ymmärtää. Yksikään pojista ei ylitä 55 cm korkeutta ja painoakin pojilla on vain juuri ja juuri 20 kiloa, jos sitäkään. Kaikki pojat ovat lempeitä ja mukavia, aktiivisia ja ystävällisiä. Myös ihmisen läheisyys on näille kavereille hyvin tärkeää ja mieluisaa.

Pojilla ei ole mainittavia luonne-eroja ja ulkonäkökin on melkoisen samanlainen kaikilla.

 

11.06.2013

Nuori mies Charleson nyt päässyt 1-vuoden ikään ja odottelee edelleen sitä omaa kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa. Charles siirtyykin nyt sivuillamme isojen- ja keskikokoisten kategoriaan. Charles on edelleen iloinen ja reipas kaveri ja olisikin hyvin toivottavaa, että oma koti alkaisi kohtapuoliin löytyä.

Charles on molempien veljiensä tapaan kooltaan huomattavasti pienempi kuin kuvat antavat ymmärtää. Säkää on juuri ja juuri 50 cm ja painokin on siinä 20 kilon hujakoilla. Charles sopisikin luonteensa puolesta monenlaiseen porukkaan ja ympäristöön.

12.08.2013

Hurmaava nuori herra Charles odottelee edeleen omaa kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa. Kuuma heinäkuinen päivä ajoi koko Royal-boys kolmikon koppeihinsa vilvoittelemaan, mutta kun ei ole liian kuuma on häkissä vauhtia ja vipinää. Kaikki pojat ovat uteliaita ja reippaita ja energiaa ja vauhtia riittää melkein muidenkin tarpeiksi. Charles on, kuten molemmat veljensäkin, pienempi kuin kuvissa näyttää. Korkeutta pojalla on juuri ja juuri 50 cm ja painoakin nipinnapin 20 kiloa.

Charles on sopiva ja mainio paketti moneen puuhailuun ja toimintaan. Missä vain on se koti, jossa tätä saisi toteuttaa?

18.09.2013

Glinan tarhalla odottelevat edelleen omia kotejaan Royal-pojat, joihin myös Charles lukeutuu. Tapasin pojat matkallani elokuussa ja pitää sanoa, että upeita nuoria miehiä ovat kaikki kolme. Charles on reipas ja komea kaveri, jonka luonteenpiirteisiin kuuluvat sosiaalisuus ja leikkisyys hyvin vahvasti. Vaikka päivä oli kuuma, tässä häkissä oli energiaa ja rallia riittämiin kolmen veljeksen toimesta.

Kaikki Royal-pojat ovat livenä huomattavasti pienempiä, kuin kuvista voisi päätellä. Charles tunki innoissaan meidän vieraiden syliin ja selkeästi nautti ihmisen sylistä ja huomiosta. Charles tosin pelkäsi yhdistyksemme Veronikan kuvatessa tekemiä korkeita ääniä, joita käytämme koiran huomion kiinnittämiseksi. Luultavasi kyseessä oli vain tottumattomuus tuollaisiin ääniin, eikä mitään sen kummempaa, sillä arkuutta Charlesista ei löydy.

Charles odottelee edelleen omaa aktiivista, rakastavaa ja sitoutunutta kotiaan. Missähän se oikein viipyy, sillä Charles on lähes kympin kaveri?

15.10.2013

Charles pääsi Puolaan, ensin kotihoitoon ja sitten omaan kotiinsa.

Kodinetsinnässä auttoi: Johanna

 


Kuvat aukeavat  klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: