Kodin saanut koira: ZORO

Syntymäaika: 2011-2012
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

26.11.2015
Ihastuttava pikkukoira Zoro on alunperin asunut kunnallisella tarhalla, mutta on yhtenä onnekkaana päässyt asumaan ja odottamaan omaa kotiaan Bukarestin kaupungissa sijaitsevaan Onevetin koirahoitolaan.

Hoitolassa Zoro asustelee yhdessä Caesar nimisen uroksen kanssa. Pikkuinen Zoro on aiemmin elänyt isommassa koiralaumassa, mutta pikkumies voi olla toisia koiria, etenkin uroksia kohtaan jonkin verran pomotteleva. Kaiken kaikkiaan Zoro ei tule kovinkaan hyvin toimeen toisten urosten kanssa, sen sijaan tyttökoirat ovat Zoron mieleen. Tulevassa kodissa pikkuista voisikin olla odottamassa reipas tyttökoira.

Tämä suloinen poika on ihmisiä kohtaan ystävällinen ja tuttuja ihmisiä kohtaan pikkuinen on reipas, herttainen ja luottavainen.

Pikkuisella Zorolla on arvion mukaan painoa noin 7-8kg ja säkäkorkeutta noin 35cm.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Zoro saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zoro on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

23.12.2015
Ihana Zoro on varattu omaan rakastavaan kotiin Suomeen! Onnea Zorolle <3

01.02.2016
Herttainen hurmuri Zoro saapui eilen Suomeen ikiomaan kotiinsa <3

Zoron yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: