Kodin saanut koira: JOJO

Syntymäaika: 1/2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

17.01.2018
Ihastuttavan Jojon tarina alkaa siitä, kun se hylättiin pellolle. Jojo pelkäsi valtavasti ihmisiä ja pyrki välttelemään niitä viimeiseen asti. Kylässä Jojo vieraili vain pakon edestä, kun nälän tunne voitti pelon. Jojo sai pellolla eläessään pennut, mutta ne kaikki kuolivat. Eräs nuori nainen, joka työskentelee liikenteenvalvojana, oli eräänä päivänä saanut rohkaistua Jojon luokseen. Nainen toi Jojon Kulkurien sponsoroimaan ja Luiza Mandrun järjestämään sterilointipäivään, jossa neiti steriloitiin. Luiza ei voinut palauttaa Jojota elämään pellolle, joten pikkuinen päätyi odottamaan omaa kotiaan Grădiştean kylään, hyväsydämisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun luokse.

Jojo on rohkaistunut Luizan luona viime kesästä saakka. Nyt Jojo on mitä ihanin, hurmaavin ja rakastavin koira. Tutuilta ihmisiltä neiti hakee huomiota ja hakeutuu omatoimisesti lähelle. Vieraita ihmisiä Jojo tarkkailee hetken epäluuloisena, mutta jo pienen ajan kuluttua se tulee lähemmäs tekemään tuttavuutta.

Erityisen suloinen Jojo on hyvin aktiivinen ja leikkisä pikkukoira. Toisten koirien kanssa Jojo toimii hyvin, se pyytää jatkuvasti toisia koiria leikkimään ja touhuilee sulassa sovussa niiden kanssa pitkin pihaa. Jojon käytös Luizan luona ei anna viitteitä lainkaan resurssiaggressiivisuudesta. Jos muut koirat haukkuvat, Jojo toimii muun lauman mukana, mutta se ei itse ole se, joka yllyttää muita. Jojo ei osoita kissoja kohtaan kiinnostuksen merkkejä.

Jojolla on painoa arvion mukaan noin 6 kg.

25.02.2018
Ihana Jojo lensi Suomeen omaan kotiinsa 23.02. Tervetuloa Jojo <3

28.01.2018
Suloinen Jojo on varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea Jojolle ja sen tulevalle perheelle <3

____________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Jojo saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jojo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Jojon yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: