Kodin saanut koira: LILO

Syntymäaika: 02/2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta

Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa tai ilman emoaan johonkin syrjäisään paikkaan. Näillä pennuilla on häviävän pieni mahdollisuus selvitä omillaan ja vain pieni osa niistä selviää aikuisiksi. Tällaisessa tilanteessa olivat myös eräs emo ja sen kymmenen vastasyntynyttä pentua, kun Rosiorin kunnallista tarhaa ylläpitävä Cornelia sai puhelun keväällä. Emon entinen omistaja ilmoitti, että heillä ei ollut varaa hoitaa pentuja ja niinpä emo sekä koko pentue päätyisivät pellolle, ellei Cornelia ottaisi niitä turvaan. Cornelia ei tietenkään voinut jättää pentuja pulaan ja niinpä koko perhe päätyi turvaan. Koska Rosiorin kunnallinen tarha ei ole sopiva paikka pienille pennuille, pyysi Cornelia apua yhteistyötä tekevältä Onevetin tarhalta.

Nyt pennut ovat saaneet kasvaa tarhalla jo monta kuukautta. Pentujen emo  sekä osa pennuista ovat jo löytäneet kodit Saksasta, mutta jäljelle jääneet viisi pentua etsivät vielä omia kotejaan. Pennut ovat iloisia ja reippaita nuorukaisia ja tykkäävät leikkiä ja touhuta keskenään. Siskokset Linzi, Lilith, Lilo, Lani ja Laia ovat nyt valmiita adoptio-ohjelmaamme ja löytämään omat kotinsa.

Lilo on sisarusparven sydäntensärkijä. Se on loputtoman ihmisrakas ja huomionkipeä ja heti tilaisuuden tullen se on jakelemassa kaikille pusuja. Lilo on sisarustensa tavoin iloinen ja reipas ja se touhuilee muiden mukana. Kaikki uusi kiinnostaa sitä kovasti ja terveen pennun tavoin se on uteliaasti ihmettelemässä kaikkea uutta. Lilo on leikkisä ja toimelias ja se sopisikin varmasti monenlaiseen kotiin. Se on tarhalla tasapainoisen oloinen eikä juurikaan hauku. Lilo jakaa häkkinsä siskojensa kanssa ja tytöt tulevat mainiosti toimeen keskenään.

Lilo on nyt noin 50 cm korkea.

Päivityksete

24.2.2018
Lilo pääsi lentämään kotiin 23.2.2018. Pikkuhiljaa stressi tarhaelämän jälkeen alkaa väistyä ja ilo varmasti hiipii Lilon mieleen.

1.2.2018
Ja näin myös viimeinen L-teamistä löysi oman perheensä. Lilo varattiin vihdoinkin omaan kotiinsa, jonne tyttöä jo odotetaan kovasti saapuvan.

20.12.2017
Lilo on saanut sulatella muuttoaan pari kuukautta ja nyt se on selvästi tykästynyt uuteen järjestelyyn. Aiemman stressaantuneen Lilon sijaan aktiivimme otti vastaan rauhallinen ja tyyni tyttö. Vaikka uudet ihmiset alkuun jännittävätkin Lilo käy uteliaasti tervehtimässä tulijoita ja antaa näiden nätisti käsitellä itseään jännityksestä huolimatta. Muiden koirien kanssa Lilo tulee mainiosti toimeen eikä sitä haittaa jakaa namit ja huomio toisten kanssa. Lilo sopisikin varmasti toisen koiran kaveriksi erinomaisesti.

17.10.2017
Suloinen nuori Lilo. Sen kaikki muut sisarukset ovat jo matkanneet omiin koteihinsa. Jäätyään yksin Lilo on muuttanut tutusta ulkohäkistä sisätilan pienempään häkkiin, mikä on selvästi sille hieman stressaavaa. Tästä huolimatta Lilo on edelleen iloinen, menevä itsensä ja se haluaisi vain leikkiä ja touhuta heti häkistä ulos päästessään. Vieraisiin ihmisiin Lilo suhtautuu avoimen ystävällisesti ja sillä onkin kova kiire päästä heti tervehtimään kaikki tulijat. Lilo on kiltti ja lempeä ja se antaa nätisti tutkia itseään. Se tulee edelleen mainiosti toimeen isossakin koiraporukassa. Lilon sisaruksilla on mennyt Suomessa hyvin, vaikka alkuun uusi ja iso maailma on tietysti tyttöjä ymmärrettävästi jännittänyt.

15.5.2017
Jäljelle jääneistä viidestä sisaruksesta kaksi on jo varattu omiin koteihinsa ja enää Linzi, Lani ja Lilo odottelevat omia vuorojaan. Aktiivimme tapasivat tytöt jälleen toukokuussa, eivätkä niiden mahtavat luonteet olleet muuttuneet miksikään. Lilo on edelleen samanlainen ilopilleri kuin aina ennenkin. Se innostuu vieraista niin, ettei alkuun oikein tiedä miten päin olla. Niinpä se viilettää pitkin häkkiä ja käy uteliaasti nuuskimassa tulijoiden taskut ja kädet ja kaiken muunkin mihin kuononpää vain osuukaan. Hetken touhuttuaan se rauhoittuu pyytämään rapsutuksia ja huomiota. Tarhalla vietetystä nuoruudestaan huolimatta Lilo suhtautuu vieraisiin avoimen ystävällisesti. Se pitää kovasti rapsutuksista ja innostuu heti, kun sille aletaan opettaa helppoja temppuja. Lilosta saisikin varmasti hyvän harrastuskaverin, sillä se on nopea ymmärtämään mitä siltä halutaan. Nyt Lilolta puuttuu enää se oma perhe, jonka kanssa touhuta ja hassutella menemään.

27.3.2017
Lilo on pentueen toinen pitkäkoipi. Se on huvittava näky viipottaessaan ympäri häkkiä pitkän hännän hulmutessa perässä. Välillä se pysähtyy ja höristää aavistuksen liian suuret korvansa. Jälleen kerran ihmisvieraita saadessaan Lilo innostuu tilanteesta niin, ettei se meinaa alkuun malttaa pysähtyä vaan koko touhu menee iloralliksi. Juoksemisen välissä Lilo käy haistelemassa vieraat ja jatkaa sitten menoaan siskonsa Lanin kanssa. Kun pahimmat höyryt on päästelty, Lilo rauhoittuu ja hakeutuu ihmisten lähelle. Se osaa todella nätisti odotella huomiota ihmisen vierellä. Rapsutuksia saadessaan Lilo pyllähtää istumaan ja sen naamalle leviää onnellinen hymy. Se onkin hyvin ihmisrakas ja suloinen tyttö. Lilo ei tarhalla hauku juuri lainkaan ja on muutenkin hyvin tasapainoisen ja kiltin oloinen tyttö.

18.2.2017
Lilo odottelee edelleen Onevetissä ikiomaa kotiaan. Lilon mahtava luonne ei ole muuttunut miksikään vaan se on yksinkertaisesti pakkaus täynnä rakkautta ja iloa. Vieraat se ottaa vastaan suurella riemulla ja ryhtyy heti tutkimaan mitä kivoja tuoksuja tulijoista irtoaa. Rapsutukset ovat sille äärettömän mieluisia ja läheisyys tuntuu muutenkin olevan kodin tärkeää. Välillä innokas Lilo haluaa käydä tervehtimässä myös muut tulijat ja tekeekin näin loikkaamalla kevyesti siskonsa yli. Lilossa onkin selvästi atleetin vikaa. Lilo on kaikin puolin tasapainoinen, iloinen ja sosiaalinen tyttö jolta puuttuu enää vain se ikioma koti.

________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Lilo saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lilo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: