Kodin saanut: MARA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

MARA

*3-vuotias

*Narttu

*Romaniassa

 

 

 

 

Mara elää tällä hetkellä Romaniassa eläinklinikka OneVetin hoitolatiloissa.

Mara on todennäköisesti puhdas ranskanbulldoggi. Mara on elellyt aiemmin lemmikkinä, mutta omistaja laiminlöi pahasti Maran hoidon ja tämän seurauksena tyttö meinasi jopa kahteen kertaan kuolla. Onneksi paikallinen eläinlääkäri ehti väliin ja nykyään tyttö on täysin kunnossa.

Mara on erittäin sosiaalinen ja mukava tyttö. Yhdistyksemme väen vieraillessa klinikalla ja hoitolatiloissa Maraa hieman jännitti vieraat ihmiset, mutta parissa minuutissa tyttö oli pusuttelemassa ja kerjäämässä rapsutuksia. Maran entinen omistaja ei ole käyttänyt tyttöä ulkona, joten uuden kodin tulee varautua siihen, että tyttö tuskin on sisäsiisti, se ei osaa kulkea remmissä ja se tarvitsee alkuun paljon opetusta ulkomaailmasta. Mara tulee toimeen kaikkien kanssa, mutta emme tule luovuttamaan sitä toisen nartun kaveriksi.

Mara vaatii omistajaltaan roduntuntemusta, halua opettaa aikuiselle koiralle kaikki alusta alkaen, paljon aikaa ja ennen kaikkea niitä kuuluisia rautaisia silkkihanskoja. Tyttö tarvitsee määrätietoisen ja jämäkän omistajan, jolla on taitoa kouluttaa tyttöä pehmeästi mutta jämäkästi.

Mara sai kodin elokuussa 2012 Tanskasta.

27.07.2012

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: