Kodin saanut koira: PETITA

Syntymäaika: 3/2020
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
11.06.2020
Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, jonka kanssa myös Kulkureilla oli yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Carpen tarha on ollut Carmenin ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti. Koirien lisäksi Carpen tarhalla elää suomalainen valokuvaaja ja Kulkurien vapaaehtoistyöntekijä Veera Nuri. Veera huolehtii tarhalla olevien noin 90 koiran sekä muutaman kissan päivittäisestä hoidosta ja samalla pyörittää tarhan arkea.

Petita on yksi Carpen tarhan asukas. Petita hylättiin tarhalle 23.4, jolloin Veera löysi sen tarhan ulkoaidan viereen hylättynä. Petita oli hyvin peloissaan ja hämillään. Lisäksi Petita oli huonovointinen ja sillä oli matoja. Pian kuitenkin Petita alkoi saamaan voimiaan ja ennen kaikkea itseluottamustaan takaisin. Petita on tällä hetkellä noin 4 kk vanha. Se on hyvin reipas, iloinen ja leikkisä. Petita jää aikuisena pienikokoiseksi, se ei ole juurikaan kasvanut sinä aikana, kun se on ollut tarhalla. Herttainen Petita on kuin minikokoinen pomppiva tykinkuula, joka sinkoilee edes takaisin tarhan pihassa.

05.09.2020
Petita saapui Suomeen.

11.06.2020
Ihana Petita on varattu omaan kotiin! Onnea Petitalle ja sen tulevalle perheelle <3

______________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Petita tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista.

Petita saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.  Lisäksi Petita on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Petitan yhteyshenkilönä toimii Sarianna Syrjä.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: