Kodin saanut koira: PANKI

Syntymäaika: 07/20
Sukupuoli: Uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
(päivitetty 09.07.2021)

Romaniassa lähellä Mitrenin kylää on Carpen tarha. Carpe on romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha, jota on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carpella on noin 100 koiraa, joista huolehtii tarhan yhteydessä asuva pariskunta. Carpella eläimillä on paremmat oltavat moneen muuhun paikkaan verrattuna, sillä täällä eläimet pääsevät eläinlääkäriin tarvittaessa ja olosuhteista on tehty mahdollisimman hyvät koiria ajatellen. Kantavana ajatuksena tarhaa suunniteltaessa olikin se, että koirille saataisiin niin hyvä paikka oleilla, kuin se nyt tarhaolosuhteissa vain on mahdollista.

Romaniassa hylätään koiria mitä erilaisemmista syistä. Pankille kävi myös näin, hänet löydettiin hylättynä tien viereisestä kun oli noin 3kk. Syytä hylkäämiselle ei ole tiedossa. Löydettäessä pikkuinen oli kauhusta kankea.

Tavatessaan uusia ihmisiä Panki on aluksi ujo, mutta innostuu ihmisistä, kun hänelle antaa hieman aikaa totutella. Pikku poikanen on luonteeltaan tarhalla utelias sekä erittäin leikkisä tyyppi. Panki muistuttaa välillä ihmisiä olemassaolostaan haukkumalla heidän peräänsä.

Panki varmasti hyötyisi tulevassa kodissaan reippaasta koirakaverista, koska on itse selvästi vähän ujompi kaveri. Panki tulee toimeen muiden koirien kanssa tarhalla, mutta paremmin narttujen, kuin urosten kanssa. Panki on luoteeltaan alistuvainen ja jos sillä olisi uudessa kodissa koirakaveri, sen tulisi mielellään olla narttu, joka on ystävällinen ja reipas. Tärkeintä kuitenkin on löytää Pankille oma koti, jossa ollaan valmiita tukemaan poikasen rohkaistumista ja kasvua lempeydellä ja koiralähtöisin menetelmin.

Panki on nyt noin vuoden iässä n. 40cm ja painaa 12 kg.

Päivitykset

20.2.2022
Panki palautui yhdistykselle uudelleensijoitukseen ja löysi nyt oman kotinsa kotihoidon kautta. Onnea uuteen kotiin Panki!

25.9.2021
Panki saapui  Suomeen ja sai uudeksi nimekseen Blixten. Onnea Blixten tulevaan elämääsi!

13.08.2021
Ihastuttava Panki varattiin omaan kotiin! <3

09.07.2021
Panki tulee mukaan etsimään omaa kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Panki saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Panki on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nancy Tahlfeldt

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: