Kodin saanut koira: BENJAMIN B

Syntymäaika: 9/2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Soare)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
20.09.2022
Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Mihaelan ja hänen äitinsä luona asuu kerralla noin 20-30 koditonta koiraa. Eläimet ulkoilevat aidatulla pihalla, mutta tämän lisäksi Mihaela käyttää koiria mahdollisimman usein hihnalenkeillä. Eläimet asuvat sisällä talossa eli hyvin kodinomaisessa tilassa, mutta koska eläimiä on paljon, eivät ne saa tarpeeksi yksilöllistä huomiota. Mihaela tekee kovasti töitä, jotta koirat oppisivat kotikoiran alkeita ennen omaan kotiinsa matkaamista. Lisäksi Mihaela osallistuu alueen kodittomien koirien tilanteen auttamiseksi säännöllisesti sterilointikampanjoihin, jotta jonain päivänä kodittomia koiria ei olisi niin paljon.

Mihaela löysi Benjaminin, kun oli matkalla Cosobaan. Herttainen Benjamin tulee hienosti toimeen muiden koirien ja myös kissojen kanssa. Mihaelan luona Benjamin ei juurikaan hauku, mutta on tärkeää muistaa, että käytös voi muuttua ympäristön muutoksen myötä. Benjamin antaa käsitellä itseään joka tilanteessa ja se nauttii yli kaiken rapsutuksista ja ihmiseltä saadusta läheisyydestä ja huomiosta. Mihaelan luona Benjamin on myös harjoitellut jonkin verran hihnassa liikkumista. Benjamin on luonteeltaan ja käytökseltään rauhallinen, hyväntahtoinen ja ystävällinen.

Painoa Benjaminilla on arviolta noin 7 kg ja säkäkorkeutta noin 27 cm. Ikää pikkuisella on arviolta noin 7 vuotta.

14.01.2023
Benjamin saapui Suomeen.

21.11.2022
Benjamin on varattu omaan kotiin. Onnea Benjaminille ja sen tulevalle perheelle!

20.09.2022
Benjamin B on lisätty adoptio-ohjelmaan.

_______________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Benjamin B saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Benjamin B on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Benjaminin yhteyshenkilö on  Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: