Kodin saanut: LOONA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

10/2013

 

LOONA

* synt. 1/2013

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

29.9.2013
Loonan tarina alkaa toukokuisesta päivästä jolloin yhteistyökumppanimme eläinsuojelija Mihaela Soare löysi pellon laidasta hyvin aran emon ja tämän kaksi pentua. Pennuista toinen, Paula adoptoitiin pian löytymisen jälkeen, mutta emo Lisa ja Loona ovat edelleen Mihaelalla kotihoidossa. Lisa on edelleen hyvin traumatisoitunut, eikä tämän vuoksi ole vielä adoptiokelpoinen, mutta Loona on ajan myötä saanut rohkeutta ja itsevarmuutta, ja on nyt valmis etsimään omaa rakastavaa loppuelämän kotiaan. Tutun ja turvallisen ihmisen seurassa Loona on jo täysin normaali, iloinen pentu, mutta uusien ihmisien seurassa se jännittää edelleen alkuun.

Kotihoidossa Mihaelalla ollessaan Loona on saanut harjoitella kotikoiralle tärkeitä oppeja, kuten hihnassa kulkemista. Loona onkin erittäin innokas lenkkeilijä ja se kulkee jo nätisti hihnassa.

Loona on varsin hiljainen tyttö, jonka vuoksi sen tuleva koti voisi hyvinkin sijaita myös kerrostalossa.
Rakenteeltaan se on melkolailla makkaramallia, pitkäselkäinen ja melko lyhyillä jaloilla varustettu kompaktin kokonen pakkaus. Painoa sillä on tällä hetkellä 9 kiloa.

Loona tulee juttuun muiden koirien kanssa, sukupuoleen katsomatta, joten tulevassa kodissa voisi olla reipas kaveri sitä odottamassa. Reipas koirakaveri auttaisi Loonaa varmasti myös sopeutumisessa ja luottamuksen luomisessa uuteen perheeseensä.

Loona etsii sitoutunutta loppuelämän kotia missä ymmärretään arkojen koirien sielunelämää, paikkaa jossa osataan antaa aikaa uuteen ympäristöön ja ihmisiin sopeutumisessa.


13.10.2013
Lisätty uusia kuvia ja video

11.11.2013
Niin uskomatonta kuin se onkaan – upeasta Loonasta ei ole tullut vielä yhtään kyselyä!
Missä on Loonan rakastava loppuelämän koti?

Lisätty uusia kuvia!

15.11.2013
Loona on varattu Saksaan!
 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: