Kodin saanut koira: NONELLE (nyk. Mindi)

Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio: 52 cm/25 kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa.

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Nonellen tarina on tyypillinen Romanian kodittoman koiran tarina. Nonelle vietti aikaansa erään mökin lähettyvillä, jossa tämän kyseisen mökin omistaja ruokki häntä. Mökkiläisen lähtiessä mökiltään Nonelle jäi oman onnensa nojaan ja ruokinta loppui. Nonellen onneksi hän päätyi Carpen tarhalle turvaan elokuussa 2022 tämän ollessa tiineenä. Pennut kuitenkin päädyttiin abortoimaan tarhalla, mutta Nonellen isot nisät näkyvät vieläkin selkeästi. Kaiken koettelemuksen jälkeen on Nonellen vuoro päästä etsimään omaa kotia Kulkurien adoptio-ohjelmasta!

Kulkurien toimijat tapasivat Nonellen helmikuun tarhamatkallaan ensimmäistä kertaa. Nonelle jakaa nyt häkkinsä todella aran koppikoiran kanssa, jota toimijamme eivät nää vierailunsa aikana.

Nonellen kerrotaan olevan super innoissaan ihmisistä, hän tekee ilopiruetteja ja säheltää iloisena joka suuntaan. Nonelle osoittautuu todella ihmisrakkaaksi koiraksi, suorastaan ihmisliimaksi! Hän rakastaa huomiota ja sitä, kun ihminen höpöttelee hänelle. Nonelle nojaa kuonollaan yhteen toimijaamme, eikä haluaisi lähteä siitä pois. Nonelle on varsin reipas ja rohkea neiti, jota ei ihmiset jännitä. Namit maistuvat hienosti kädestä, ja Nonelle onkin heti sen luona kenen taskussa vähän rapisee.

Iloisuudestaan ja rohkeudestaan huolimatta Nonellen koetaan olevan hieman alistuvan ja pidättäytyvän oloinen koira. Tästä syystä Nonellen olisi tärkeää päästä pian omaan kotiin, ettei tarhaelämä tee sen ihanalle persoonalle hallaa. Nonellen uskotaankin oikeanlaisessa ympäristössä puhkeavan toden teolla kukkaan. Nonellen ei kerrota reagoivan mitenkään häkin edustalta kuuluvaan peltiräminään.

Nonelle voisi sopia monenlaiseen kotiin ja ympäristöön rohkeutensa ja iloisen uteliaan luonteensa puolesta. Koska Nonellen taustoista ei ole mitään tietoa, hän tulee tarvitsemaan uudelta kodilta paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea matkallaan kotikoiraksi. Kaikki asiat sisällä asumisesta hihnalenkkeihin ja tasapainoiseen kotikoirana elämiseen saattavat olla hänelle uutta ja jännittävää. Uuden kodin tulee sitoutua kouluttamaan Nonellea koiralähtöisillä, positiivisilla koulutusmetodeilla.

Nonellen turkki on paksu ja hyväkuntoinen, mutta karvaa lähtee todella paljon. Nonelle on kooltaan iso keskikokoinen koira, jolla on korkeutta noin 52cm ja painoa 25 kilon verran. Nonelle on tällä hetkellä hieman paksu, joten uuden kodin tulisi kiinnittää tämän painoon huomiota ja pyrkiä saamaan neidiltä muutamia kiloja pois jotta nivelet eivät kuormittuisi liikaa.

Päivitykset

29.4.2024

Rakas Nonelle, uudelta nimeltä Mindi, on matkustanut omaan kotiin perheensä luokse.

9.1.2024

Nonelle on varattu omaan kotiin!

11.3.2023

Nonelle tassutteli iloisin mielin etsimään omaa kotia Kulkurien adoptio-ohjelmaan!

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Ilona Lahti-Nuuttila

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: